Kokkolaan lähes 600 miljoonan euron jätti-investointi

Kaivosyhtiö Keliber rakentaa akkukemikaalitehtaan Kokkolaan. Tuotanto tehtaassa alkaa täydessä mittakaavassa vuonna 2025.

Havainnekuva Kokkolan akkukemikaalitehtaasta.

Havainnekuva Kokkolan akkukemikaalitehtaasta. Petri Sajari HS

Suomalainen  kaivosyhtiö Keliber ilmoittaa rakentavansa akkukemikaalitehtaan Kokkolaan. Yhtiö tuottaa tehtaassa litiumhydroksidia, jota tarvitaan sähköajoneuvojen akuissa.

Investoinnin arvo on kaiken kaikkiaan 588 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan akkukemikaalitehtaan lisäksi rikastamo ja kaivokset. Rikastamon ja sen lähellä sijaitsevan Rapasaaren kaivoksen rakentaminen Kaustisilla käynnistyy hankkeiden saatua ympäristöluvat.

”Tehtaan rakentamisen aloittaminen on merkittävä virstanpylväs Keliberin litiumhankkeessa, joka siirtyy nyt toteutusvaiheeseen”, sanoo Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala tiedotteessa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi tehtaalle ympäristöluvan kesäkuussa. Tehtaan rakentaminen aloitetaan ensi vuonna.

Hankkeen  rakennusvaihe työllistää enimmillään 500 henkeä, joista noin puolet akkukemikaalitehtaan työmaalla. Kun tuotanto on täydessä vauhdissa, Keliber työllistää suoraan ja epäsuorasti noin 300 henkeä.

Akkukemikaalitehdas käsittää useita rakennuksia, joiden kokonaisala on yli 20 000 neliömetriä. Tehtaan litiumhydroksidin tuotanto perustuu soodapaine­liuotusprosessiin, jonka etuna on yhtiön mukaan materiaali- ja energiatehokkuus.

Energianlähteet ovat höyry, maakaasu ja sähkö, minkä takia hiilidioksidipäästöt ovat Keliberin mukaan suhteellisen pienet. Kierrätysveden osuus tehtaan prosessivedestä on noin 80 prosenttia.

Keliberin suurin osakkeenomistaja on eteläafrikkalainen kaivosyhtiö Sibanye-Stillwater. Se omistaa 85 prosenttia yhtiön osakkeista. Keliberin toiseksi suurin osakkeenomistaja on valtionyhtiö Suomen Malmijalostus, jonka omistusosuus on 14 prosenttia.

”Keliberin tavoitteena on olla Euroopan ensimmäinen omaan malmiin perustuvan litiumhydroksidin tuottaja, mikä on nykyisellä aikataululla edelleen mahdollista. Kyseessä on ainutlaatuinen hanke, jolla varmistetaan vihreässä siirtymässä välttämättömän litiumin saantia ja Euroopan omavaraisuutta kriittisissä raaka-aineissa”, sanoo toimitusjohtaja Hautala tiedotteessa. Lähde: HS