Perämeren jäänmurtokausi alkamassa – ensimmäinen jäänmurtaja tulossa kohti pohjoista

Jäänmurtokausi on alkamassa Perämerellä. Talven ensimmäinen murtaja Otso on lähtenyt kohti Perämerta sunnuntaina ja sen odotetaan saapuvan Oulun, Kemin ja Tornion korkeudelle tiistaina.

Jäänmurtaja Otso murtaa jäätä talvisena päivänä.
Jäänmurtaja Otso aloittaa tämän talven jäänmurtokauden. Suomalaismurtajien lisäksi Perämerellä merliliikennettä avastavat myös ruotsalaismurtajat. Keskimäärin jäänmurtajien apua saa neljän tunnin sisällä. Kuva: Ville Suni / väylävirasto
Risto Derman 

Ensimmäiset merialueiden avustusrajoitukset tulivat voimaan Torniossa ja Kemissä joulukuun alussa. Oulun satamaan johtavalle väylälle ensimmäiset avustusrajoitukset astuvat puolestaan voimaan maanantaina.

– Talvi etenee, olemme asettaneet ensimmäiset avustusrajoitukset myös Oulun satamaan johtaville väylille. Niiden tullessa voimaan lähetämme myös ensimmäisen murtajan Perämerelle, Suomen ja Ruotsin jäänmurtoyhteistyönkin edellyttämällä tavalla, kertoo Väyläviraston merenkulkuyksikön päällikkö ja vesiliikennejohtaja Jarkko Toivola.

Tämän kauden jäämurtokauden avaa jäänmurtaja Otso, jonka toiminta-alue on avustuskauden alussa Perämeren pohjoisosassa.

Alkavana talvena avustusrajoituksia satamiin asetetaan jäätilanteen mukaan. Väyläviraston käytössä on merellä Arctian kuusi perinteistä ja kaksi monitoimijäänmurtajaa sekä Alfons Håkansin Zeus of Finland. Vallitsevassa poikkeustilanteessa Saimaalla avustustoimintaa toteutetaan järven sisäisen raakapuuliikenteen edellyttämässä määrin.

Myös satamilla on omia murtajia, jotka huolehtivat paikallisista tarpeista. Esimerkiksi Oulussa toimiva satamahinaaja Tuura toimii talvisin tarpeen mukaan myös jäänmurtajana.

Väylävirasto vastaa talvimerenkulun viranomais- ja tilaajatehtävistä, valtakunnallisesta koordinoinnista ja päättää satamien avustusrajoituksista.

Jäänmurtajat avustavat satamaväylien lisäksi aluksia myös avomerellä.

Talvimerenkulun kustannukset ovat noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. Normaalitalvina kaikki Suomen satamat jäätyvät joksikin aikaa. Lähde:Yle