Suomessa matkailu on toipunut heikosti koronan jälkeen ja menettänyt markkinaosuuttaan muille Pohjoismaille, Palta arvioi.

Matkailutulojen vajeen syynä on pääasiassa Aasiasta tulevan matkailun väheneminen.Joulusesongista Palta odottaa silti viimevuotista parempaa.

Tammi–syyskuussa Suomeen on saapunut yhteensä yli miljoona ulkomaista matkailijaa vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2019. Luvussa on noin 40 prosentin lasku.

”Mikäli matkailu pysyy loppuvuoden edellisten kuukausien tasolla, jäävät kuluvan vuoden suorat matkailutulot noin 1,5 miljardia pienemmiksi kuin ne olisivat olleet vuoden 2019 matkailijamäärällä. Lisäksi tulevat matkustajaliikenteen menetykset. Kokonaisuutena tulonmenetyksien mittaluokka nousee helposti yli kahteen miljardiin euroon”, Paltan pääekonomisti Martti Pykäri toteaa tiedotteessa.

Aasialaisten merkitys iso Suomelle

Muissa Pohjoismaissa matkailu on toipunut selvästi paremmin, Palta arvioi.

Ruotsissa ja Norjassa ulkomaisten matkailijoiden osuus on enää kahdeksan prosenttia alle koronaa edeltäneen tason. Tanskassa sekä Islannissa pandemiaa edeltävä taso on jo ylittynyt selvästi.

Ennen pandemiaa Suomen osuus Pohjoismaihin saapuneista matkailijoista oli 14 prosenttia, tänä vuonna se on jäänyt yhdeksään.

Ulkomaisista matkailijoista eniten on vähentynyt Aasiasta tulevien määrä, mutta muiltakaan suunnilta matkailu ei ole toipunut koronaa edeltävälle tasolle.

Vuoden 2019 heinä–syyskuuhun verrattuna aasialaisten yöpymisiä on tänä vuonna 70 prosenttia vähemmän, yli puolet koko ulkomaisten yöpymisten vähenemästä. Venäläisten matkailijoiden väheneminen selittää kokonaismuutoksesta 17 prosenttia. Venäjän-matkailun määrä oli puolittunut huippuvuodesta 2015 jo ennen pandemiaa.

”Matkailuun liittyvä vientipotentiaali on jäämässä merkittävästi aiempaa pienemmäksi, ellei markkinaosuuksia onnistuta voittamaan esimerkiksi Keski-Euroopan suunnalla. Taustalla vaikuttavat muun muassa korona, Kiinan tiukat rajoitukset ja Suomen heikentynyt saavutettavuus sodan myötä. Palvelualoilla on vahva kannatus Venäjä-pakotteille, ja Ukraina tarvitsee tukeamme. Muuhun Suomen kansainväliseen saavutettavuuteen kannattaa kuitenkin panostaa entistäkin enemmän, jotta emme jää uudessa tilanteessa eristyneeksi saareksi”, Pykäri toteaa.

Kotimaan matkailu paikannut vähän

Ulkomaisten matkailijoiden vähyyttä on viime vuosina osittain paikannut lisääntynyt kotimaanmatkailu. Ilmiön pysyvyydestä ei ole kuitenkaan takeita, Palta pohtii.

Tilastokeskuksen Kuluttajien luottamus -kyselyn mukaan viime vuoden syksyyn verrattuna kotimaan lomamatkaa suunnittelee nyt kuusi prosenttiyksikköä pienempi osuus kotitalouksista ja ulkomaan lomamatkaa kuusi prosenttiyksikköä suurempi osuus.

”Matkailun joulusesongista voidaan odottaa joka tapauksessa viimevuotista parempaa. Ulkomaisten matkustajien määrä on ollut viime vuoteen nähden kasvussa, eikä kansallisia koronarajoituksia ole voimassa kuten viime talvena. Vaikka ulkomaisia matkailijoita ei saapuisi yhtä paljon kuin ennen pandemiaa, kotimaanmatkailu säilynee vielä joulun aikaan kohtalaisen vilkkaana”, Pykäri arvioi tiedotteessa. Lähde: Te