Suomessa on myyty tänä vuonna ennätysmäärä lämpöpumppuja.
Energiakriisi saattaa johtaa Suomessa sähkön säännöstelyyn tänä talvena ja tulossa voi olla tilapäisiä sähkökatkoja.
Korkea sähkön hinta on saanut suomalaiset hankkimaan koteihinsa erityyppisiä lämpöpumppuja. Niitä ovat ilmalämpöpumput, ilmavesilämpöpumput, maalämpöpumput ja isot poistoilmalämpöpumput.
Suomen Lämpöpumppuyhdistys Sulpu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvosen mukaan pumppujen pitäisi kestää tilapäiset sähkökatkot. Hänen mukaansa yhdistykseen ei ole tullut valituksia pumppujen käynnistymisongelmista.
”Pumput on suunniteltu niin, että sähkökatkoja voi tulla. Pumput lähtevät sähkökatkon jälkeen normaalisti päälle niillä asetuksilla, mitkä on ollut aikaisemmin valittuina”, Hirvonen sanoo.
Ilmalämpö- ja ilmavesilämpöpumpuissa kompressori on ulkona. Mikäli sähkökatko kestää pidempään, niin laite ehtii jäähtyä jonkin verran ja se joutuu myös käynnistymään kylmemmässä lämpötilassa.
”Tällöin teoriassa voi olla voitelun osalta haasteita, mutta käytännössä en ole nähnyt yhtään tutkimusta tai kuullut, että olisi pystytty määrittelemään pumpun käyttöiän lyhentymistä tämän takia”, Hirvonen toteaa.
Sähkökatkoja on vuosittain useita erityisesti maaseudulla, joten tilanne ei ole Hirvosen mielestä poikkeuksellinen, vaikka sähkön säännöstelyyn jouduttaisiin.
”Sähkökatkojen määrässä puhutaan kymmenestä vuositasolla ja kompressori käynnistyy käyttöikänsä aikana 100 000 kertaa. Kyllä pumput selviävät sähkökatkoista”, Hirvonen katsoo.
Varmista laitteen toiminta
Sähkökatkon jälkeen Hirvonen neuvoo tarkistamaan varmuuden vuoksi, että pumppu lähtee käyntiin ja onko siihen jäänyt jotain hälytyksiä päälle.
”Sitten kuittaa hälytyksen pois ja käynnistää pumpun uudelleen. Tämä on kuitenkin tuiki harvinainen tilanne”, Hirvonen mainitsee.
Mikäli kuluttaja tietää sähkökatkon ajankohdan ennalta, niin pumpun voi kytkeä pois päältä katkon ajaksi. Hyvin monilla on myös mahdollista kytkeä mökin pumppu päälle etäohjauksella kännykkäsovelluksella.
”Jos on mahdollisuus olla kotona ja tietää sähkökatkon tulevan, niin pumppulaitoksen voi kytkeä pois päältä ja varmistaa katkon jälkeen, ettei se ole jäänyt häiriötilaan. Silloin homma on varmasti hallittua. Jos pumppu ei käynnisty, niin sitten yhteys huoltoon”, Hirvonen opastaa.
Kauppa käy hyvin
Sulpun tilastojen mukaan Suomessa on myyty viime syyskuun loppuun mennessä 125 000 lämpöpumppua. Kokonaismäärän kasvu viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli 80 prosenttia.
”Kauppa käy hyvin, koska pumpuilla säästää kallista sähköä. Myös Ukrainan sota on lisännyt lämpöpumppujen kysyntää. Sodan alkamisen jälkeen lämpöpumppujen tarjouspyyntöjen määrä kaksinkertaistui kahdessa viikossa”, Hirvonen mainitsee.
Hänen mukaansa ilmavesilämpöpumppujen kasvuvauhti on noin 30 prosenttia ja maalämpöpumppumyynnin yli 20 prosenttia.
Pientalojen poistoilmalämpöpumppujen myyntimäärä oli ainoana sektorina 20 prosentin laskussa.
Sulpun mukaan Suomessa on jo yli miljoona lämpöpumppua.
”Niiden toimituksia ja asentamista ovat koetelleet kansainvälinen komponentti- ja laitepula sekä puute pumppujen asentajista kovan kysynnän aikaan”, Hirvonen toteaa. Lähde:Te