Pieni kunta muuttaa lasten päivähoidon kokonaan maksuttomaksi – näin päätöstä perustellaan

Myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta muuttuu vuodenvaihteessa maksuttomaksi.
Lasten varhaiskasvatus muuttuu Multialla kokonaan maksuttomaksi vuodenvaihteessa. Arkistokuva Kissaniemen päiväkodin pihasta.

Lasten varhaiskasvatus muuttuu Multialla kokonaan maksuttomaksi vuodenvaihteessa. Arkistokuva Kissaniemen päiväkodin pihasta. Kuva: Mikko Lähteinen   Harri Mertaniemi

Keski-Suomessa sijaitseva Multian kunta luopuu vuodenvaihteessa kokonaan lasten päivähoitomaksuista. Myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta muuttuu vuoden vaihtuessa maksuttomaksi.

Multian kunnanvaltuusto päätti maksuttoman varhaiskasvatuksen ja niin ikään maksuttoman aamu- ja iltapäivätoiminnan aloittamisesta vuoden 2023 alussa maanantaina 12. joulukuuta.

Valtuuston yksimielisestä päätöksestä iloitseva kunnanjohtaja Arto Kummala näkee siirtymisen maksuttomaan varhaiskasvatukseen ja aamu- ja iltapäivätoimintaan paitsi kädenojennuksena kunnan lapsiperheille, myös myönteisenä imagotekijänä kunnalle.

”Toivoaksemme tämä ratkaisu lisää kunnan veto- ja pitovoimaa ja avittaa kenties kuntalaisten työllistymistäkin. Työllistymistä siinä mielessä, että on ehkä helpompi tarttua pienempiinkin pätkätyötilaisuuksiin, kun ei tarvitse miettiä niiden vaikutusta näihin maksuihin”, Kummala sanoo.

”Ja parastahan tässä on se, että ajatus varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta syntyi alun perin valtuutettujen keskuudessa valtuuston syyskuisessa talousseminaarissa”, hän jatkaa.

Kummalan mukaan maksuttoman varhaiskasvatuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan tarjoaminen lapsille ja koululaisille maksaa kunnalle noin 25 000 euroa. ”Se summa toki pitää kaivaa jostakin, mutta meistä se on hyvä sijoitus.”

Esityksen asiasta marraskuussa kunnanhallitukselle valmistellut sivistystoimenjohtaja Päivi Salonen toteaa maksuttoman varhaiskasvatuksen olevan kunnissa toistaiseksi melko harvinaista, mutta pienenevien maksukertymien vuoksi yleistymässä.

”Kokemukset maksuttomuudesta esimerkiksi Sulkavalla, Paltamossa ja Utajärvellä ovat olleet hyviä. Kuntiin on muuttanut joitakin uusia perheitä ja maksuttomuus on luonut positiivista kuntakuvaa ja kannustanut työllistymään”, Salonen sanoo.

Kuntien varhaiskasvatuksen maksukertymiä pienentävät paitsi vähenevät lapsimäärät, myös se että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennetaan ensi maaliskuun alussa korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia.

Multialla tilanne on jo nyt se, että yli puolet perheistä on tulojensa perusteella vapautettu varhaiskasvatusmaksuista. Varhaiskasvatuksen piirissä kunnassa on 54 lasta, joista seitsemän osallistuu vain lakisääteisesti maksuttomaan esiopetukseen.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista arvioidaan kertyvän Multialla kunnalle tänä vuonna tuloja noin 28 000 euroa.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa Multialla on tällä hetkellä mukana viisi lasta. Osallistumismaksuista on kertynyt kunnalle tammi–syyskuussa tuloa 4 000 euroa. Lähde: Aamulehti