Taas mennään. Ulkomaiset turistit ovat palanneet Lappiin. Saariselällä pääsee husky-ajelulle.Kuva:Tiina Somerpuro
Etenkin saksalaiset, britit ja ruotsalaiset matkailevat Suomessa. Vielä ei olla koronaa edeltävissä lukemissa, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan matkailijoiden yöpymisiä oli marraskuussa seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 1,12 miljoonaa yöpymisvuorokautta, määrä on samalla tasolla kuin marraskuussa 2021. Ulkomaisia yöpymisiä oli 0,37 miljoonaa, mikä on viidenneksen vähemmän kuin marraskuussa 2019, mutta lähes kolmanneksen enemmän kuin viime vuoden marraskuussa.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli eniten Uudellamaalla ja Lapissa. Uudellamaalla ulkomaisia yöpymisiä oli neljänneksen enemmän ja Lapissa puolet enemmän kuin vuotta aiemmin.
Ulkomaisia matkailijoita tuli eniten Saksasta, Britanniasta ja Ruotsista. Lähde:KL