Ministeriön ennuste: Suomen työllisyys paranee, nuorisotyöttömyys alemmas kuin kertaakaan 90-luvun laman jälkeen

Myös pitkäaikaistyöttömien ja ikääntyneiden työntekijöiden tilanne kohentumassa. ”Kakki yhteenlaskettuna tarkoittaa erittäin hyvää sekä Suomen taloudelliselle huoltosuhteelle että julkisen talouden kestävyydelle”, alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen sanoo. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran työntekijä haravoi ...

Sähköyhtiöiden perusmaksuissa on isoja eroja – Tässä ovat halvimmat ja kalliimmat siirtohinnat

Liiton mukaan on tärkeä varmistaa, että sähkön siirtohintoihin luvatut alennukset todella toteutuvat. Omakotiasumista. Sähkönsiirron perusmaksussa on suuria eroja eri puolilla Suomea.  Sähköyhtiöiden sähkönsiirron perusmaksuissa on jopa 35 euron ero kuukaudessa, ...

Sähkön hinnan kallistuminen avittaa aurinkoenergiaan siirtymistä

Aurinkosähköyrityksillä ja -asentajilla on edessään kiireinen kesä. Aurinkosähköjärjestelmät kiinnostavat nyt aiempaa enemmän. Kuva: Yle/Niklas Fagerström Ihmiset ovat aiempaa kiinnostuneita aurinkoenergiasta muun muassa kallistuneen sähkönhinnan takia. Taustalla vaikuttavat myös Venäjän aiheuttama ...

Uutta tietoa apinarokosta – Havaintoja 15 maassa

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että koronaviruksen leviämisen estämiseen käytetyt toimet ovat tehokkaita myös apinarokon leviämisen estämisessä. Apinarokko. WHO:n mukaan apinarokko aiheuttaa yleensä lieviä oireita, kuten ihottumaa, kuumetta ja märkärakkuloit Sunnuntain aikana ...

Näin voit hankkia lisätuloja kesäloman aikana – Asiantuntija antaa vinkit asunnon lyhytaikaisvuokraukseen

  Lisätuloja lomalla. Jos itse viettää kesälomansa vaikkapa mökillä, kaupunkikodin voi vuokrata loman ajaksi. Kuva Lauri Olander/Kl Mikäli asuntonsa aikoo vuokrata lyhytaikaisesti vaikkapa kesälomamatkan tai mökkeilyn ajaksi, on hyvä huomioida ...

Tätä on bleisure-matkailu: vuoden ykköstrendi yhdistää työn ja loman – ilmiön nousuun uskoo ainakin Helsingin kaupunki

Helsingin matkailun kesä näyttää lupaavalta, ja hotellivarausten määrä on kasvussa. Kaupunki toivoo matkailijoiden viipyvän Helsingissä pidempään. Valo Hotel&Work -hybridihotellissa matkailijat työskentelevät myös hotellin aulassa. Kuva: Katri Tihilä / Yle Helsingin ...

Sota näkyy nyt Suomen hotelleissa – ulkomaalaisilta alkoi tulla huolestuneita yhteydenottoja, kun uutinen Venäjän uhittelusta levisi maailmalle

Kotimaan matkailun odotetaan pitävän hotelleja täynnä tulevana kesänä. Sen sijaan ulkomaan matkaajien suhteen epävarma maailmantilanne vaikuttaa myös hotelleihin. Venäjän rajan tuntumassa Lappeenrannassa ei varaustilanne ole muuttunut Ukrainan sodan tai Suomen ...

Matkailijat eivät osaa aina käyttäytyä saamelaisalueella – sitä varten luotiin ohjeistus, jolle matkailuyrittäjän mielestä on tarvetta

Vastuullisen matkailijan ohjeistuksessa ohjeistetaan tekstien ja kuvien kautta, kuinka käyttäytyä saamelaisalueella ja saamelaisia kohtaan. Inarilainen matkailuyrittäjä Kaisu Nikula aikoo jakaa saamelaiskäräjien ohjeistusta asiakkailleen. Kuva: Sáárá Seipiharju / Yle aamelaiskäräjät on julkaissut vastuullisen ...

Juuka havittelee uutta kansallispuistoa Pohjois-Karjalaan – paikka vain 40 kilometrin päässä Kolin kansallismaisemasta

Tällä hetkellä Suomessa on 41 kansallispuistoa. Juuassa sijaitseva Tahkovaara on jo nykyisellään osin suojeltu, minkä vuoksi potentiaalia luontomatkailuun nähdään. Ilmakuvaa Juuan luonnosta. Kuvituskuva. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle Juuan kunta ...

Useisiin S-Etukortteihin tulee pian karu ”hinnoittelumuutos” – Näihin asiakkaisiin se iskee

Tuntuva ”hinnoittelumuutos” voi iskeä pian usean S-Etukortin omistajan kukkaroon. S-Pankin mukaan kortteihin tulee muutos ”yleisen hintatason kohoamisen ja kustannusten lisääntymisen vuoksi”.  Useita S-Etukorttien käyttäjiä koskeva muutos tulee voimaan, kun S-Pankki nostaa kesäkuun ...

Repoveden kansallispuistoon pääsee kesällä junalla – VR aloittaa kokeilun jo käytöstä poistetulla pysäkillä

Kokeilun tarkoituksena on mahdollistaa päiväretkeily Repoveden kansallispuistoon. Junayhteys alkaa 20. kesäkuuta. a. Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa vieraili viime vuonna noin 173 000 kävijää. Arkistokuva. Kuva: Sari Ursin / Yle Kouvolassa sijaitsevaan Repoveden ...

Finnwatch: Suomi pärjäsi kehnosti kansainvälisessä avoimuusvertailussa

Vertailun mukaan yritysten omistustietojen avoimuus on Suomessa erityisen heikkoa. Suomi on pärjäsi kehnosti talouden avoimuutta koskevassa kansainvälisessä vertailussa. Suomi sijoittui sijalla 88. kaikkiaan 144 maata käsittävässä vertailussa. Kuva: Tiina Jutila ...

Kauppahuone Laakkonen on tehnyt jättikaupat ruotsalaisen yhtiön kanssa – koko autoliiketoiminta myyty

Joensuulainen Laakkonen on yksi Suomen suurimmista autojen vähittäismyyntiketjuista. Tehdyt kaupat pitävät sisällään muun muassa automyynnin sekä huolto- ja varaosapalvelut. Yrityskauppaan kuuluvat kaikki Veljekset Laakkonen Oy:n ja Bavaria Laakkonen Oy:n osakkeet. ...

Hurja nousu maatalouden tuottajahinnoissa alkuvuonna – Jopa 74 %

Viljan tuottajahinta nousi 74 prosenttia, lihan tuottajahinta 9 prosenttia ja maidon tuottajahinta 15 prosenttia vuodessa, kertoo Tilastokeskus. Tuottajahinnat. Syitä maatalouden tuottajahintojen nousulle on Ukrainan sodan lisäksi paljon muitakin.    Maatalouden ...

Miten Nato-jäsenyys näkyisi Etelä-Savossa? – katso kolme vastausta

Mahdollisen Nato-hakemuksen alueelliset vaikutukset voivat koskea esimerkiksi Saimaan kanavaa ja matkailua. Saimaan kanavan liikenne on ollut pysähdyksissä Ukrainan sodan vuoksi. Kuva: Kari Saastamoinen/ Yle Suomi on nopeassa tahdissa etenemässä kohti ...

Yksityiset majoituspalvelut: kuluttajansuojalaki ei päde yksityishenkilöiden välisiin sopimuksiin

Airbnb ja vastaavat palvelut voivat tarjota vaihtoehdon hotellimajoitukselle. Yksityisessä asunnossa yöpymisessä on matkailijalle useita etuja: Kokemus matkakohteesta voi olla aidompi kuin kaupallisiin tarkoituksiin hiotussa hotellissa. Ruokaa voi halutessaan laittaa itse, ...

Pelastavatko sähkölentokoneet pienet maakuntakentät? Mikkelin kentän pelastukseksi ehdotetaan reittejä Pohjoismaiden pääkaupunkeihin

Mikkelin lentokenttä on kaupungin säästölistalla. Liikenne- ja viestintäministeriön strategiassa nostetaan esiin lentoasemien merkitys Järvi-Suomen matkailun kehittämisessä. Mikkelin lentokenttä sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta, Viitostien ja Jyväskylän tien läheisyydessä. Kuva: Mikko ...

Tämä yhtiö lähettää suomalaisille ”aiheettomia laskuja” – Älä maksa

Viranomaisen mukaan sähköyhtiö lähettää kuluttajille aiheettomia laskuja. Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo, että monet kuluttajat ovat saaneet laskuja sähköyhtiö 356 Hankinnalta, vaikka yhtiön sähköntoimitus päättyi jo viime kesänä. ”Laskuissa peritään aiheettomasti muun ...

Hämeenlinnassa vilkas festarikesä keskikesällä – Weekend, Mellakka, Wanaja Festival ja Iskelmäpuisto uskovat yleisöä riittävän

Festarikesästä on tulossa ennätysvilkas koko Suomessa. Joitakin festivaaleja on peruttu kangertelevan ennakkolipunmyynnin takia, mutta Hämeenlinnassa uskotaan tulevaan kesään. . Klamydia esiintymässä Wanaja Festivalin lavalla Hämeenlinnan Linnanpuistossa vuonna 2017.  Tiina Kokko ...

Nämä suomalaiset voivat saada itselleen täysin uutta etuutta – jopa yli 1400 e/kk lisätuloa

Myös avopuolisot ovat voineet saada tämän vuoden alusta saakka leskeneläkettä. Kyseessä voi olla vakuutusyhtiön mukaan suuri summa. Lesken ja lasten toimeentuloa turvataan kuolemantapauksen jälkeen perhe-eläkkeellä, joka voi olla leskeneläkettä tai ...