Matkalla kotimaassa: Paimion parantola on Aino ja Alvar Aallon taideteos

Paimion parantola on arkkitehtuurista kiinnostuneiden matkailijoiden ykköskohde: onhan se Alvar ja Aino Aallon merkkiteos sekä ulkoa että sisältä. Siellä voi tutustua myös arjen historiaan, parantolakulttuuriin, 1930-luvun terveysajatteluun, toipumiseen tai kuolemaan.  

  Pyöristetyistä kulmista on tullut Aallon tavaramerkki. Paimiossa idea niihin tuli tarpeesta saada joka nurkka putipuhtaaksi. Tuberkuloosibakteerille ei haluttu antaa elintilaa, sillä ennaltaehkäisyä parempaa lääkettä ei ollut vielä löydetty 1920–30-luvun vaihteessa, kun parantolaa rakennettiin. Käytännöllisyys näkyy kaikissa valinnoissa. Opas Jenina Jylli selittää ratkaisujen taustat. Esimerkiksi ikkunalasien väliin jätetyt kasviväliköt selittyvät hygienialla, ja valaisimien lasikuvuilla on estetty pölyn kerääntyminen lampun päälle. Paimion parantola onkin funktionalismin taidonnäyte, ja sellaisena luultavasti yksi maailman kiinnostavimmista matkakohteista.  

Valoisuus tiloissa oli tärkeää, koska vielä 1930-luvulla uskottiin auringon desinfioivan.

Hoitajien asuntola toimii nyt hotellina

Kesäkuusta 2022 lähtien Paimion parantolassa on voinut yöpyä. Majoitushuoneet ovat entisessä hoitajien asuntolassa. Harvassa hotellissa pääsee asumaan kuin Artekin kuvastossa, mutta Paimiossa pääsee. Sisustuksessa ei ole kitsasteltu, mutta hinta on silti kohtuullinen, noin sata euroa yöltä. Ravintola sulkeutuu jo viideltä, mutta huoneistossa on keittiö. Huoneistoissa on hyvin varustellut keittiöt, ja matkalaisen kannattaakin tulla kaupan kautta, sillä parantolan ravintola sulkee normaalisti ovensa jo viideltä. Halutessaan ravintolasta voi ostaa aamiaiskassin edellispäivänä mukaansa 15 eurolla.  

Paimion parantola yhdisti yhteiskuntaluokkia

Millaista elämää täällä elettiin 1930-luvulla, kun parantola oli uusi? Suomessa tuberkuloosin hoito oli potilaille ilmaista, mikä merkitsi, että parantoloihin tuli ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Siihen aikaan yhteiskunta oli monin tavoin jakautunut varallisuuden mukaan, mutta Paimion potilaina kaikki elivät samanlaista elämää. Ne, joilla tauti oli aktiivisessa vaiheessa, eristettiin, mutta muut muodostivat eloisan yhteisön. Hoitokin toteutui porukassa: sen ytimessä olivat terveellinen ruoka ja tuntikausien lepääminen raittiissa ilmassa. Parantuneet saateltiin juhlallisesti matkaan.  

  Maila Talvion romaani Ne 45 000 vuodelta 1932 kuvaa seikkaperäisesti parantolan sosiaalista elämää. Kukin osasto muodosti pienoisvaltion, jolle valittiin presidentti ja tärkeimmät ministerit. Hallikunnilla oli omat vaakunat ja liput sekä pikkutarkat järjestyssäännöt. Hallikunnat mittelöivät keskenään leikkimielisesti ja toimittivat yhdessä lehteä. Jenina Jylli kertoo juhlallisuuksista, joita järjestettiin lähtijöille eli niille, jotka olivat parantuneet. Heidät saateltiin matkaan lauluin ja seremonioin. Jotkut lähtivät ääneti. Koska potilaiden toiveikasta mielialaa ei saanut horjuttaa, vainajien ruumiit kuljetettiin yöllä salaa ruumishuoneeseen, joka on huomaamaton kellari alueen laidalla. Aino Aalto halusi hiukan poiketa koruttomasta funktionalismista ruumiskellarin kohdalla. Se katettiin ruusupensailla ja sai nimekseen Ruusukellari. Sieltä matka jatkui kotiseudulle haudattavaksi. Lääkkeiden kehittyminen teki parantolakulttuurista historiaa. Vuonna 1930 tuberkuloosi tappoi Suomessa 8 800 ihmistä. Lääkkeiden kehittyminen painoi kuolleisuuden kymmenesosaan vuoteen 1960 mennessä. Parantolakulttuuri muuttui historiaksi, vaikka tuberkuloosia ilmenee yhä.  

Vesilaitoksen lampi oli rakastavaisten piilopaikka

Aallot piirsivät myös parantolan oman vesilaitoksen ja lämpölaitoksen. Molemmat ovat yhä paikoillaan, vaikkakaan eivät enää käytössä. Muutenkin kuhina on vaiennut. 1930-luvulla parantola oli lähes omavarainen: oli oma puutarha ja kotieläimiä. Suurin osan työntekijöistä asui parantolan alueella, eikä ostopalveluita ollut vielä keksitty. Syntyi pariskuntia, ja häitäkin vietettiin. Pihapiirin männikkö ja vesilaitoksen tekolampi “Lemmenlampi” saivat toimia myös rakkauden näyttämönä, olihan talo täynnä kaikenikäisiä ja kaikilla oli luppoaikaa. Syntyi pariskuntia, ja häitäkin vietettiin.  

Syntymisten ja kuolemisten lisäksi epäselvää on, pysyikö koko henkilökunta tosiaan terveinä niin kuin aikanaan kerrottiin. – Virallisen totuuden mukaan kukaan ei saanut tartuntaa, Jylli sanoo. Toisaalta kylässä pelättiin muutenkin, että parantolasta karkaa basilleja, eikä pelkoja haluttu lietsoa sen paremmin talon sisällä kuin ulkopuolella.

Ulkoilureitti tarjoaa lisää nähtävää

Paimiossa yöpyvän kannattaa varata mukaan hyvät kengät. Ulkoilureitin varrelta löytyvät ylilääkärin talo ja kuivunut vesilaitos, kumpikin omalla tavallaan funkkisaarteita. Läheltä löytyy myös muita arkkitehtuurin aarteita. Arkkitehtuurin ystävää saattaa kiinnostaa Paimion-visiitillä myös Pyhän Jaakobin kirkko, joka on rakennettu vuonna 1928. Kirkon suunnitteli Lars Sonck entisen, palaneen tilalle. Hautausmaa säästyi palolta, joten siellä on vanhempi arkkitehtuuriaarre: Rehbinderien suvun mausoleumi, jonka on piirtänyt Carl Ludvig Engel vuonna 1824. Jaakobin kirkolle on parantolasta matkaa yhdeksän kilometriä.