Euroopan sisävesien pisin jäätie aukesi

Pielisen poikki kulkeva jäätie on reilut seitsemän kilometriä pitkä.
Lieksan Vuonislahdesta Kolille kulkeva jäätie aurataan noin 20 metrin levyiseksi. Tien vierellä kulkee yhtä pitkä retkiluistelurata.Lieksan Vuonislahdesta Kolille kulkeva jäätie aurataan noin 20 metrin levyiseksi. Tien vierellä kulkee yhtä pitkä retkiluistelurata.
Lieksan Vuonislahdesta Kolille kulkeva jäätie aurataan noin 20 metrin levyiseksi. Tien vierellä kulkee yhtä pitkä retkiluistelurata. ILKKA PUUMALAINEN / ELY-KESKUS    IL /Matti Tanner 

Euroopan sisävesien pisimmäksi jäätieksi listattu Kolin-Vuonislahden -jäätie saatiin avattua juuri hiihtolomasesongiksi lauhasta talvesta huolimatta. Lieksassa Pohjois-Karjalassa Pielisen yli kulkeva tie avattiin virallisesti maanantaina kello 16.00.

Pohjois-Karjalan Ely-keskus (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) päätti avata jäätien, koska se saavutti mittauksissa vaaditun kantavuuden. Jäätien vaatimuksena on ollut vähintään 40 senttimetrin paksuinen teräsjää, jolla saavutetaan jopa viiden tonnin kantavuus. Jäätien avaamisen takarajana on vuosittain pidetty helmikuun puoliväliä.

Jäätien avaamisesta kehkeytyi pienimuotoinen jännitysnäytelmä sitä odottaneiden paikallisten kesken, kun tien avaamisen edellytykset eivät aivan täyttyneet vielä edellisen viikon mittauksissa. Tällöin jäähän tehtiin peräti 200 mittausreikää.

Paikalliset urakoitsijat ovat tehneet tiiviisti töitä jäätien avaamiseksi jo tammikuun alusta lähtien.

Jopa huhtikuuhun

Koli-Vuonislahti -jäätie lyhentää matkaa Lieksan keskustan ja Kolin välillä 51 kilometriä. Sitä pitkin on laskettu parhaimmillaan ajaneen yli 500 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Pielisen ylittävä jäätie on yksi Suomen kolmesta virallisesta jäätiestä. Kaksi muuta sijaitsevat Hailuodossa ja Kemijärvellä. Jäätie avattiin ensimmäisen kerran viralliseksi tieksi vuonna 1980.

Koli-Vuonislahti -jäätie on ollut parhaimpina talvina auki yli huhtikuun puolivälin. Ennätysaikaisin se avattiin talvella 2010, jolloin liikenne alkoi jo 15. joulukuuta. Tällöin tietä pystyttiin pitämään auki 4. huhtikuuta asti.

Jäätie joudutaan yleensä sulkemaan kevättalvella jäälle nousevan veden takia. Vuosina 1984, 1992, 2001 ja 2022, sitä ei saatu lainkaan avattua.

Ely-keskuksen mukaan jäätiellä ovat voimassa seuraavat rajoitukset:

– Ajoneuvon suurin sallittu massa on 3 tonnia.

– Suurin sallittu nopeus on 50 km/h.

– Ajoneuvojen vähimmäisetäisyys on 50 metriä.

– Ohittaminen on kielletty.

– Pysähtyminen on kielletty.

Jos ajoneuvo pysähtyy jäätielle konerikon tai muun syyn takia, ei avustavaa ajoneuvoa pidä pysäyttää avustettavan ajoneuvon läheisyyteen.Tie saatetaan joutua sulkemaan väliaikaisesti sen käyttökauden aikana esimerkiksi kovan lumentulon, railojen tai jäälle nousseen veden takia.Tien tilannetta voi tarvittaessa tiedustella puhelimitse ympäri vuorokauden toimivalta Tienkäyttäjän linjalta numerosta: 0200 2100. Lähde:IL