Tänään liput liehuvat Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin kunniaksi

Suomalaiseen kalenteriin Kalevalan päivä on ollut merkittynä vuodesta 1950, mutta virallinen liputuspäivä siitä tuli vasta vuonna 1978.
Kalevalan eli Suomen kansalliseepoksen kirjoittaja oli Elias Lönnrot, joka keräsi 1800-luvulla kansanrunoja muun muassa Itä-Suomesta ja Vienan Karjalasta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
Kalevalan eli Suomen kansalliseepoksen kirjoittaja oli Elias Lönnrot, joka keräsi 1800-luvulla kansanrunoja muun muassa Itä-Suomesta ja Vienan Karjalasta. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Tänään vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Kyseessä on virallinen liputuspäivä, ja liput liehuvat saloissa aamukahdeksasta auringon laskuun.

Kalevalan eli Suomen kansalliseepoksen kirjoittaja oli Elias Lönnrot, joka keräsi 1800-luvulla kansanrunoja muun muassa Itä-Suomesta ja Vienan Karjalasta. Kalevala valmistui vuonna 1835, ja esipuheen siihen Lönnrot kirjoitti juuri 28. helmikuuta.

Aineiston karttuessa Lönnrot alkoi työstää uutta, laajempaa Kalevalaa, joka ilmestyi vuonna 1849.

Suomalaiseen kalenteriin Kalevalan päivä on ollut merkittynä vuodesta 1950, ja kaksi vuotta myöhemmin Helsingin yliopiston almanakassa päivä oli yleisten liputuspäivien joukossa. Virallinen liputuspäivä Kalevalan päivästä tuli vuonna 1978.Lähde: MT