Lasten ja nuorten liikkumismäärät eivät ole palautuneet koronaa edeltävälle tasolle, selviää Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (Liitu) -tutkimuksesta. Liikkumisessa näkyy huomattavia eroja eri ikäryhmien sekä sukupuolten välillä.
Noin 36 prosenttia 7–15-vuotiaista saavuttivat oman raportointinsa mukaan liikkumissuosituksen, jonka mukaan heidän pitäisi liikkua vähintään tunnin ajan reippaasti tai rasittavasti joka päivä. Liikkumislaitteilla mitattuna suosituksen täytti noin 33 prosenttia.
Suositusten mukaisesti liikkuneiden määrä laski edellisestä, vuonna 2018 tehdystä tutkimuksesta kahdella prosenttiyksiköllä itseraportointien osalta.
Lasten ja nuorten liikkuminen on ollut laskusuunnassa jo pidemmän aikaa, kertoo tutkimuksessa mukana olleen UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari STT:lle. Koronapandemia toi liikunnalle lisähaasteita, mutta laajemmat trendit ovat olleet tiedossa jo pidempään.
–”Tässä tuoreimmassa tutkimuksessa liikkumisen määrässä ei näy erityistä positiivista kehitystä”, Vasankari sanoo.
Tutkimusaineisto kerättiin 7–15-vuotiailta nuorilta maalis-toukokuussa 2022. Yhteensä yli 10 000 lasta ja nuorta vastasi sähköiseen kyselyyn. Tämän lisäksi yli 1 500 lapsen ja nuoren liikkumista mitattiin erikseen liikemittareilla.
Mitä vanhemmasta lapsesta tai nuoresta on kyse, sitä vähemmän hän keskimäärin liikkuu. Tämä näkyy esimerkiksi lasten ja nuorten itse raportoimassa liikkumisen määrässä. Siinä missä seitsemänvuotiaista 90 prosenttia kertoi harrastavansa omaehtoista liikuntaa, 15-vuotiasta näin kertoi vajaa kolme neljäsosaa.
Lasten ja nuorten liikkuminen vähenee Vasankarin mukaan tyypillisesti yläkouluun siirtyessä. Taustalla on kouluasteiden liikuntakulttuurien erot.
”Alakouluikäiset liikkuvat tyypillisesti paljon enemmän välitunneilla kuin yläkouluikäiset.”
Vasankari kuitenkin huomauttaa, että eri-ikäiset lapset voivat arvioida eri tavalla, mitä omaehtoinen liikunta käytännössä tarkoittaa. Tämä on myös voinut vaikuttaa kyselyn tuloksiin.
Liikunnan väheneminen iän mukaan näkyy myös urheiluseurojen harjoituksiin osallistuvien määrässä. Alakouluikäisistä vielä yli puolet kertoi osallistuvansa seurojen harjoituksiin. Sen sijaan yhdeksäsluokkalaisista seuroissa harrasti enää vain kolmannes.
Lapset ja nuoret alkavat lopettaa seuroissa harrastamista Jyväskylän yliopiston apulaisprofessorin Sami Kokon mukaan merkittävissä määrin jo 11-vuotiaasta lähtien. Lapset ja nuoret aloittavat seuraharrastamisen usein varhain, mutta toisaalta harrastuksesta myös luovutaan jo nuorena.
Ongelmia lisää Kokon mukaan seuraharrastamisen kääntyminen kilpailuhenkiseksi jo varhaisessa vaiheessa, mikä voi lisätä lajista luopuvien määrää.
Suomessa myös sitoudutaan nopeasti vain yhteen lajiin, eikä nuorten välttämättä anneta kokeilla esimerkiksi seuran sisällä useita eri lajeja.
Merkittäviä eroja liikkumisessa näkyy Liitu-tutkimuksen mukaan myös tyttöjen ja poikien välillä. Liikkumislaitteilla mitattuna kaikista pojista suosituksen mukaisesti liikkui 43 prosenttia, kun tytöistä näin teki 24 prosenttia.
Samansuuntaiset tulokset näkyivät sekä lasten ja nuorten itse raportoimissa liikkumismäärissä että liikuntamittareilla mitatuissa tuloksissa.
Kun katsotaan liikuntamittareilla mitattuja tuloksia, niin 7-vuotiaista pojista 70 prosenttia saavutti liikkumissuositukset. Samanikäisistä tytöistä suositukset saavutti 49 prosenttia.
Sen sijaan 15-vuotiaista pojista liikuntasuositukset saavutti 16 prosenttia, kun sen ikäisistä tytöistä vain kolme prosenttia saavutti toivotut suositukset.
Eroja sukupuolten välillä näkyi myös muissa liikuntamittareiden kautta hankituissa tuloksissa. Esimerkiksi seitsemänvuotiaat pojat liikkuivat reippaasti reilut 130 minuuttia päivässä, kun taas tytöt liikkuivat reippaasti hieman alle 105 minuutin verran.
Liitu-tutkimuksen tekijät kuvailet kehitystä erittäin huolestuttavaksi.
”Liikunta ja urheilu kamppailevat muiden ajankäytön kohteiden kanssa.”
Sukupuolierojen taustalla voi Vasankarin mukaan olla erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Vasankari painottaa, että hän ei halua syyllistää erikseen tyttöjä liikkumattomuudesta. Ero sukupuolten välillä on kuitenkin hänen mukaansa kansainvälisesti huomattava.
Lasten ja nuorten liikkumista tulee Vasankarin mukaan edistää kaikkia yhteiskunnan sektoreita koskevan yhteistyön kautta.
”Esimerkiksi valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden tulisi toimia tässä yhdessä. Tätä pitäisi hoitaa esimerkiksi hallitustason ohjauksella, niin saisimme vahvemman ratkaisun haasteeseen.”
Liikkumisen ja harrastusten yhdistäminen selkeämmin osaksi koulupäivää voisi Vasankarin mukaan olla yksi ratkaisu ongelmaan.
”Suomessa on vallinnut malli, jossa koulupäivä on koulupäivä, jonka jälkeen mennään kotiin tekemään läksyjä ja sitten kiireellä harrastuksiin. Tämän jälkeen koko perhe on aivan puhki”, Vasankari sanoo.
Sen sijaan voisi olla parempi siirtyä kohti mallia, jossa liikuntaharrastuksia järjestettäisiin koulun tiloissa heti oppituntien jälkeen. Tästä olisi Vasankarin mukaan hyötyä varsinkin maaseudulla, jossa matkat kouluun ja harrastuksiin voivat olla pitkiä.
”Tällaisessa mallissa nuorien olisi helpompi sitoutua liikuntaan. Siitä olisi erityisesti hyötyä niille nuorille, joilla on jo valmiiksi huonommat mahdollisuudet harrastaa esimerkiksi taloudellisen eriarvoisuuden vuoksi.”
Myös harrastustoiminnan tulisi Vasankarin mukaan muuttua ajan hengessä. Urheiluseurojen tulisi muuttaa toimintatapojaan esimerkiksi kilpailuvetoisen liikunnan osalta.
Vaikka kyseessä on koko yhteiskuntaa koskettava ongelma, olisi tärkeää kuulla juuri sitä ryhmää, jota koko tutkimus koskee.
”Lasten ja nuorten omaa ääntä tulisi kuulla enemmän siinä, miten liikuntaa voisi lisätä. Heitä ei pitäisi aliarvioida”, Vasankari sanoo. Lähde:MT
