Kahvilan pitäminen saattaa tuntua idylliltä, jossa keitetään kahvia pullantuoksussa velloen. Arki on kuitenkin toisenlainen, onneksi on asiakkaita, joilta saa voimaa. Kaksi kahvilayrittäjää kertoo kokemuksistaan.
Ajatus kahvilayrittäjän työstä, jossa puuhaillaan pullantuoksuisessa huurussa ja jutellaan leppoisasti asiakkaiden kanssa saattaa tuntua toiveammatilta.
Todellisuus voi kuitenkin olla toisenlainen. Päivät ovat pitkiä, taloushuolet painavat päälle, eikä töistä meinaa päästä eroon vapaa-ajallakaan, sillä työ- ja vapaa-ajalla ei välttämättä ole eroa.
Anu Laakso perusti miehensä, Timo Paavolan kanssa Vintage Cafen Vääksyyn, vilkkaan valtatie 24:n varteen kuutisen vuotta sitten. Kahvilasta haluttiin persoonallinen paikka, jossa myydään vintage- ja antiikkitavaraa ja isäntä korjaa sekä kunnostaa autoja.
Alkuperäisen vision mukaan pariskunta olisi myös kiertänyt ympäri Suomea etsimässä myytävää rompetoreilta ja käytetyn tavaran markkinoilta, mutta se jäi aina vain vähemmälle työn sitovuuden vuoksi.
Työpäivät venyivät, vanhojen tavaroiden hankintaan ei ehditty panostaa riittävästi ja korona heitti omat kapulansa rattaisiin.
– Työpäivä alkaa aamulla viiden ja kuuden välillä. Kahvila menee kiinni klo 17.00 ja sitten siivotaan ja kuurataan. Sen jälkeen pääsee kotiin hoitamaan paperitöitä ja jossain välissä pitäisi myös markkinoida ja olla somessa. Parisuhteelle ei jää paljoa aikaa, kertoo Laakso.
Korona hiljensi kahvilan muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen, Venäjän hyökkäyksen myötä ruoan hinta pomppasi pilviin ja energian hinta nousi kattoon. Vääksy on lisäksi tyypillinen kesämökkikunta, jossa kesällä riittää väkeä, mutta talvet ovat hiljaisia.
Ratkaisu stressaavaan tilanteeseen löytyi yllättävältä taholta. Kahvilan kiinteistölle, vanhalle teollisuusrakennukselle, löytyi ostaja.
Tauon paikka
Teollisuusrakennuksen siirtyessä uudelle omistajalle, pitävät Laakso ja Paavola tauon ja vetävät henkeä. Kahvilan kalusteet ja muut tavarat viedään varastoon.
– En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä olla ryhtymättä kahvilayrittäjäksi. Katsotaan tauon jälkeen, että löytyisikö jostain sopiva tila ja harkitaan sitten uudestaan, pohtii Laakso.
Vintage Cafe ehti vakiinnuttaa asemansa Vääksyssä. Kahvilassa järjestettiin muun muassa räätälöityjä teeiltoja ja vanhojen autojen harrastajat kokoontuvat siellä torstai-iltaisin.
Yhdessä vaakakupissa painavatkin tutut asiakkaat, joista monien kanssa on ystävystytty, toisessa työn sitovuus ja taloudelliset tosiasiat.
– Asiakkaita ja kivoja kohtaamisia tulee ikävä. Toisaalta taas on muistettava, että olimme jo pitkään miettineet, että on aika tehdä jotain muuta. Tällaista toimintaa varten on pakko palkata lisäväkeä ja yrittäjä saakin huomata, että vaikka kuinka tekisi itse töitä, ei tahdo saada asiallista korvausta.
Haasteista huolimatta Laaksoa ei kaduta.
– Tämä oli unelma, joka oli pakko toteuttaa, eikä kipinä ole sammunut vieläkään. Päätös lopettamisesta, tai tauon pitämisestä tehtiin tavallaan puolestamme, kun kiinteistölle löytyi uusi omistaja. Katsotaan mitä tapahtuu. Aina pitää olla haaveita ja aina pitää uskaltaa toteuttaa niitä, sanoo Laakso.
Ranskalainen kyläkauppa syntyi vanhaan matkustajakotiin
Vääksyn vanhassa keskustassa sijaitseva ranskalainen kyläkauppa syntyi, kun Riikka-Maria Lemminki ja hänen miehensä Stéphane Maytraud ihastuivat vanhaan matkustajakotiin ja päättivät rakentaa siihen oman näköisensä kahvilan, jossa myydään myös muita tuotteita.
Talon historia kiehtoi. Siellä oli sodan aikana majoittunut hävittäjä-ässiä sekä suomalaisia legendoja, kuten Pekka ja Pätkä, Mannerheim sekä Olavi Virta. Surkeassa kunnossa olleen rakennuksen remontti oli pitkä ja vaikea, mutta viimein päästiin alkuun.
Ranskalaisen kyläkaupan suosio kasvoi kovalla työllä.
– Yrittäjänä toimivan Stéphanen työpäivä alkaa aamuviiden, -kuuden aikaan ja jatkuu pitkälle iltaan, kahdeksaan tai yhdeksään, tai pidempäänkin. Töitä tehdään viikon jokaisena päivänä, kertoo Lemminki.
Tämän lisäksi pitäisi miettiä muuta tuotevalikoimaa, kuten vaatteita ja myytäviä elintarvikkeita sekä huolehtia viranomaisten vaatimasta byrokratiasta ja hoitaa markkinointia, kuten some-päivityksiä. Kyläkaupan lisäksi Lemminki on markkinoinnin ammattilainen ja päivätöissä muualla.
Korona ja energian hinnannousu ovat tuoneet omat haasteensa myös kyläkaupalle. Näiden lisäksi yritys joutui pienen kohun keskelle, kun asiakkaat valittivat, etteivät ranskankieliset työntekijät osanneet suomea.
Paineet nousivat lopulta niin koviksi, että ne säteilivät myös työn ulkopuolelle.
– Avioero oli vaikea asia myös siitä syystä, että ollaan pienellä paikkakunnalla, jossa tieto kulkee nopeasti ja samaan aikaan pitäisi pystyä olemaan töissä reippaana ja edustavana. Oli hienoa huomata, että vaikeina aikoina saimme tukea asiakkailta. He ovat tämän työn paras puoli, kiteyttää Lemminki.
Ranskalainen kyläkauppa jatkaa ja Lemminki aikoo laajentaa toimintaa Helsinkiin. Luvassa on myös muita samanlaisia yrityshankkeita.
– Asiakkaiden kohtaaminen, tarinoiden kuuleminen ja se, että saa olla osa heidän elämäänsä auttaa jaksamaan. On uskomatonta nähdä, kuinka ihmiset ystävystyvät ja jopa rakastuvat kahvikupin ääressä, naurahtaa Lemminki.
