Laadukkaasti ylläpidettyjä puistoja on taas palkittu. Suomessa on yhteensä jo 19 Green Flag -tunnuksen saanutta puistoa.
Harjun oppimiskeskuksen opiskelijat ovat päässeet rakentamaan muun muassa Lampipuistoa osana opintojaan. Vuonna 2017 perustetun lampipuiston on suunnitellut puutarhaneuvos Heikki Laaksonen. Kuva: Harjun oppimiskeskus
Kansainvälinen raati on jälleen palkinnut laadukkaasti ylläpidettyjä viheralueita ja puistoja Suomessa.
Vihreän lipun eli Green Flag Award -tunnuksen on tänä vuonna saanut 19 suomalaista puistoa tai viheraluetta. Se on enemmän kuin vielä koskaan. Kyseistä palkintoa on myönnetty Suomessa vuodesta 2016 lähtien.
Yksi uusista palkituista on Harjun oppimiskeskus Virolahdella, Kymenlaaksossa. Luonnonvara-alan ammatillinen oppilaitos toimii Harjun hovin historiallisessa kartanomiljöössä.
– Kyllä me tästä riemuitsemme. Nyt saatu tunnus kertoo, miten laadukkaan oppimisympäristön tarjoamme opiskelijoillemme, rehtori ja toimitusjohtaja Mika Palosara sanoo.
Harjun puistojen vanhimmat osat ovat 1816 valmistuneen kartanorakennuksen ajoilta.
Puutarhaneuvos Heikki Laaksosen suunnittelema, vuonna 2017 perustettu Lampipuisto kiinnittää huomiota Harjuun saapuessa, ja se toimii oppilaitoksen viherrakentamisen esittelykohteena.
Harjun oppimiskeskuksessa kansainvälisestä tunnuksesta kertova vihreä lippu nousee juuri Lampipuistossa olevaan lipputankoon.
Vuoteen 2025 mennessä Harjuun on tavoitteena rakentaa uusi, hyötykasveista koostuva monipuolinen ekologinen oppimisympäristö puutarha-alan sekä luonto- ja ympäristöalan tarpeisiin.
Harjussa tähdätään myös siihen, että oppilaitoksen vetovoimaisuus kasvaisi ja se saisi roolia valtakunnallisena viheralan kouluttajana.
Harjun oppimiskeskus järjestää hevostalouden, maatalouden, puutarha-alan, metsäalan ja luonto- ja ympäristöalan koulutusta.
Uusia kohteita yhteensä seitsemän
Kymenlaakson maakunta pitää johtopaikkaa Green Flag -tunnuksen saaneiden puistojen määrässä, sillä Kotkassa yhteensä viidellä eri puistolla on tämä tunnus.
Jokipuisto Karhulassa sekä Sapokan vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan meripuisto Kotkansaarella uusivat tunnuksen viime vuodelta.
Kuusi muuta uutta kohdetta Harjun oppimiskeskuksen ohella ovat Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Mikkelipuisto Mikkelissä ja Finby Liikuntakeskus Paraisilla.
Vihreä lippu kertoo siitä, että sen ansainneita puistoja ja viheralueita huolletaan ja pidetään hyvässä kunnossa.
Green Flag Award on palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Ison-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, ja Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Lähde: Yle.