Uusilla sopimuksilla yritetään ohjata reittejä aikaisempaa markkinaehtoisimmiksi.
Liikenne- ja viestintäministeriön tuoreen raportin mukaan Joensuun lentoyhteydellä on potentiaalia toimia markkinaehtoisesti. Yhteyden suosio on kasvanut tuettujen kausien myötä ja täyttöasteet ovat parantuneet.
HS:N tietojen mukaan hallituksessa on saavutettu alustava sopu nykyisten maakuntalentojen jatkamisesta ainakin vuoteen 2026 saakka.
Lopullisesti asiasta sovitaan hallituksen tiistain ja keskiviikon budjettiriihessä.
Nykyisten sopimusten päättymisen jälkeen valtio tekee lentoja hoitavien yhtiöiden kanssa uudet sopimukset.
Uusien ostosopimusten tarkoitus on ohjata lentoja enemmän markkinaehtoiseksi niin, että valtion tukia tarvitaan vähemmän.
Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan reittien nykyinen tukikausi jatkuu ensi vuoden huhtikuun loppuun. Porin liikenne on kilpailutettu ensi vuoden loppuun.
Ahvenanmaan reitin on sopinut maakuntahallitus, ja se päättyy liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) mukaan 30. syyskuuta 2024. Savonlinnan yhteyden kilpailutus vuoden 2025 loppuun saakka oli käynnissä ainakin vielä elokuussa.
LVM:N mukaan Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan lentoasemien ja Helsinki-Vantaan välisiä lentoja on tuettu vuosina 2021–2023 yhteensä yli 42 miljoonalla eurolla. Tukien perusteena on koronan jälkeen ollut erityisesti alueiden saavutettavuus ja elinkeinoelämän tarpeet.
Maakunnat ovat pitäneet päivittäisiä lentoja välttämättöminä alueen elinkeinoelämän toimintaedellytysten jatkuvuuden kannalta. Kunnat ovat myös osallistuneet rahoitukseen.
LVM:n syyskuun alussa julkaiseman muistion mukaan esimerkiksi lentojen ostoliikenne Savonlinnaan on valtion ja Savonlinnan kaupungin yhdessä hankkimaa.
Valtio maksaa puolet kustannuksista ja Savonlinna puolet, valtio kuitenkin enintään miljoona euroa. Porin yhteys puolestaan on täysin Porin kaupungin maksamaa.
UUSIIN ostosopimuksiin valmistellaan turvalauseke, joka otetaan käyttöön, mikäli reitillä on mahdotonta toimia kannattavaksi.
Alustavan sopimuksen mukaan reittien tukemiseen pitää varata enemmän rahaa kuin oli vielä syyskuun alussa tarkoitus. HS:n tietojen mukana kyse on joistakin miljoonista euroista.
Käytyjen neuvottelujen pohjana ovat olleet hallitusohjelmakirjaukset.
Niiden mukaan muun muassa Finavian nykymuotoinen lentoasemaverkko säilytetään, Suomen sisäistä lentoliikennettä kehitetään ensisijaisesti markkinaehtoisesti, elinkeinoelämän ja matkailun sekä huoltovarmuuden tarpeet turvaten.
Lähde: HS.