Kolmannes yrityksistä myös käyttää faksia usein, kertoo tutkimus.
Tämä laite oli kuuminta konttoritekniikkaa vielä 1990-luvulla. Kuva: Tuomas Luukkonen
Saksassa digitalisaatiota edistävän Bitkomin julkaisema tutkimus hämmästyttää: Nopeiden nettiyhteyksien ja digitaalisten laitteiden aikakaudella jopa 82 prosenttia maan yrityksistä turvautuu yhä paperia hyödyntäviin telefaksiviesteihin.
Faksiaikakausi näki huippunsa viime vuosituhannen puolella, kertoo Deutsche Welle.
”Digiaikana faksilaitteet ovat olleet jo pitkään tuomittuja kuolleiksi. Kun viestintäkanava kerran syntyy, kestää kuitenkin aikaa ennen kuin se täysin haudataan, vaikka paljon miellyttävämpiä ja turvallisempia viestintätapoja ilmestyy saataville”, Bitkomin digitaalisten yrityshankkeiden johtaja Nils Britze sanoo.
Yllättävää oli, että tutkimuksen mukaan kolmannes yrityksistä myös käytti fakseja usein tai erittäin usein.
Fakseja paljon käyttävien osuus on kuitenkin pudonnut jatkuvasti viime vuosina. Vuoden 2022 tulos oli 40 prosenttia, kun se oli vuonna 2018 vielä 60 prosenttia.
Lähde: MT.