Syyslomaviikot ovat perhelomailun vilkkaimpia aikoja.
Kuvituskuva perheestä lähdössä junamatkalle. Kuva: Mårten Lampén / Yle
Syysloma näkyy Vuokatissa.
Esimerkiksi kuluva viikko Katinkullassa on loppuunmyyty.
– Tuleva viikko 43 on myös vilkas, mutta tällä hetkellä tilaa vielä löytyy. Varauksia tulee vielä sinne tasaisesti, vastaa Katinkullan resort manager Pirppa Taljavirta sähköpostitse.
Myös Sokos Hotel Vuokatissa kuluva viikko näkyy syyskauden vilkkaimpina perhelomailun viikkoina, samaa sanotaan Vuokatti Sportilta.
– Positiivisesti näkyy ilman muuta, kyllä varausaste nousee selkeästi kun syyslomat alkavat. Joka päivälle kuitenkin majoitusta löytyy, joten pystytään vastaanottamaan myös ”äkkilähtösyyslomalaisia”, vastaa myyntineuvottelija Topi Kuorelahti.
Hotelli Aatelista kerrotaan, että syyslomat näkyvät lisääntyneenä vilinänä.
– Täynnä ei kuitenkaan olla eli mattimyöhäisillekin on vielä tilaa erilaisissa majoituksissa, asiakkuuspäällikkö Eija Lehikoinen summaa.
Koululaiset lomailevat Kainuun lisäksi muun muassa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Ensi viikkoon asti lomaa odotellaan esimerkiksi Oulussa, Lappeenrannassa ja Lahdessa.
Lähde; Yle.