Vaalimaan rajanylityspaikan kautta on saapunut tämän vuorokauden aikana kello kahdeksaan mennessä 71 turvapaikanhakijaa, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto. Eilen maahan saapui Vaalimaan kautta 62 turvapaikanhakijaa.
Suomen koko itäraja suljetaan uudelleen tänään iltakahdeksalta. Rajanylityspaikat pysyvät kiinni aina 14. tammikuuta asti. Vaalimaan ja Niiralan rajanylityspaikat ehtivät olla auki alle kaksi vuorokautta, ennen kuin hallitus päätti sulkea ne uudelleen. Eilen Niiralan rajanylityspaikan kautta saapui 93 turvapaikanhakijaa.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoi tiedotustilaisuudessa eilen, että rajan sulkeminen on välttämätöntä rajatilanteen hallitsemiseksi.
Ministerin mukaan päätös tehtiin, koska ilmiö ja uhka sen laajenemisesta aiheuttavat vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Jos tarvetta on, tehdään vastaava päätös uudestaan, hän sanoi.
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen kertoi eilen, että Suomen rajan ylityspaikoille johtavilla teillä oli nähty isohkoja ryhmiä ihmisiä, joilla on samankaltainen profiili kuin niillä ihmisillä, jotka ovat aikaisemmin tulleet Suomeen vastaavalla tavalla.