Kuluttaja on voinut hyödyntää sähkön suuret hintavaihtelut vuorokauden eri tunteina pörssisähkösopimuksella. Pörssihinnoittelun rinnalle on tuotu uusia sopimustyyppejä, joilla kuluttaja pääsee vaikuttamaan omaan sähkölaskuunsa.
Esimerkiksi Väreen lanseeraama Välkky-sähkösopimus antaa kuluttajalle mahdollisuuden vaikuttaa lopulliseen energiahintaan ilman pörssisähkön riskejä, yhtiö lupaa sivustollaan.
Yhtiön laskurin mukaan 20 000 kilowattituntia vuodessa kuluttava omakotitalo voisi säästää 1,5 senttiä per kilowattitunti -kulutusvaikutuksella yhteensä 215 euroa vuodessa.
Paljonko Väre on näitä sopimuksia tehnyt, liiketoimintapäällikkö Antti Manninen?
”Määräaikaiset Välkky-sopimukset ovat olleet Väreen suosituimpia tuotteita jo pitkään. Tarkkoja myyntimääriä emme kommentoi, mutta merkittävällä osalla asiakkaistamme on kulutusvaikutuksellinen tuote.”
Kulutusvaikutuksella tarkoitetaan asiakkaan kulutuksen ajoittumista suhteessa pörssisähkön kuukauden keskihintaan nähden ja sen vaikutusta lopulliseen energianhintaan, Manninen selvittää.
Kulutusvaikutus saadaan laskemalla vähentämällä asiakkaan omalla sähkönkäytöllä painotetusta pörssisähkön hinnasta kuukauden pörssisähkön keskihinta.
”Parhaimmillaan asiakkaamme ovat sähkönkulutustaan optimoimalla pystyneet saamaan noin neljä senttiä säästöä kilowattitunnilta sähkönhintaansa. Keskeisiä keinoja ovat sähkölämmitteisen asunnon lämmityksen sekä lämminvesivaraajan lämmittäminen yöaikaan.”
Muutamat sähköverkkoyhtiöt tarjoavat asiakkaille varaajan ajastusmahdollisuutta. Ellei sitä ole, voi jokainen pyytää sähkömiestä asentamaan varaajaan ajastuskellon.
”Vaikkapa pyykkikoneen ajastuksella on sen sijaan vaikea säästää merkittävästi. Myös ladattavan sähköauton omistajat pystyvät saamaan merkittävän säästön lataamalla autoa edullisempien tuntihintojen mukaan.”
Mikäli asiakas asentaa esimerkiksi lämminvesivaraajan yhteyteen kelloajastimen, hän maksaa varsinaisen laitteen hankintakustannuksen sekä asennuksesta aiheutuvan työkustannuksen.
”Uusiutuvan ja sääriippuvaisen energian merkitys tulee näkymään jatkossa sähkönhinnassa vaihteluina. Tällä tuotteella pyrimme kannustamaan asiakkaitamme käyttämään sähköä fiksusti ja silloin, kun se on edullisinta ja vastaavasti vähentämään kulutusta, kun sähkön markkinahinta on korkeampaa.”
Tuote mahdollistaa Mannisen mukaan sähkönkulutusta optimoiville asiakkaille perinteisiin kiinteähintaisiin sähkösopimuksiin nähden edullisemman hinnan.
”Sähköntuotantomme ei riitä kylmällä ja tyynellä pakkaskelillä, jolloin kaikkien pitäisi leikata kulutustaan.” Päivi Suur-Uski
Valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan johtava asiantuntija Päivi Suur-Uski pitää vuoden takaista energiakriisin jälkeistä sähköntuotannon loikkaa kohti tuulivoimaa valtavana muutoksena.
”Silloin mentiin vauhdikkaammin irti fossiilisista kuin mitä normaalisti tapahtuisi ja tehtiin vihreä loikka kertarysäyksellä. Tuulivoiman lisääntyminen tekee väistämättä sen, että sähkön hinta vaihtelee”, Suur-Uski sanoo.
Kuluttajia yritettiin ohjata pörssisähköön jo aiemmin, koska tiedettiin hintavaihtelujen tulevan.
”Valtaosa kuluttajista on ollut kiinteähintaisissa sopimuksissa, mutta kaikkien kuluttajien olisi syytä toimia hintavaihtelujen mukaan.”
Edellä kuvattu kulutusvaikutukseen perustuva malli on Suur-Uskin mukaan kevyempi vaihtoehto pörssisähkölle, ja se saattaa jopa syrjäyttää nykyiset kiinteähintaiset sopimusehdot.
”Sähköntuotantomme ei riitä kylmällä ja tyynellä pakkaskelillä, jolloin kaikkien pitäisi leikata kulutustaan. Kiinteähintainen sopimus ei kannusta siihen.”
Suur-Uski sanoo, ettei vanhaan aikaan ja fossiilisiin energialähteisiin ole enää paluuta.
”Siihen viime vuosi oli oppitunti meille kaikille. Jatkossa sähköauto on todennäköisin kaksisuuntainen sähkövarasto. Jos sen lataa vain edulliseen aikaan, se tukee tätä.”
Toisaalta sähkön siirtoyhtiöt haluavat tasata kulutusta tehomaksulla useammalle tunnille vuorokaudessa, jotta sähköverkon mitoitus riittää eikä kulutuspiikkejä syntyisi.
Maatilalla tämä voisi tarkoittaa lypsyrobotin ja jonkun toisen paljon sähköä kuluttavan laitteen yhtäaikaisen käytön välttämistä.
Marraskuussa syntyi kulutuspiikki, kun Nordpoolin pörssisähkön hinta oli virheen takia suuresti miinushintaista. Sitä hyödyntäneille saattoi aiheutua korotettu tehomaksu, joka tosin ei ole laajasti käytössä. Lähde:MT