Suomessa ja Ruotsissa tehty tutkimus osoittaa, että lämpötilan vaihtelu ja ilmaston pitkäaikainen lämpeneminen vaikuttavat lintujen siiven pituuteen ja painoon. Lintuja on mitattu rengastuksen yhteydessä, ja pieneneminen on havaittavissa menneen 50 vuoden aikana.
Tutkimuksessa käytettiin mittatietoja lähes 300 000 lintuyksilöstä 24 lintulajista
– Suuri ruumiin koko on edullinen kylmissä olosuhteissa, koska tällöin lämpöä haihduttavaa pinta-alaa on suhteessa vähemmän ruumiin tilavuuteen, kertoo tutkijatohtori Laura Bosco Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Luomuksesta.
Niin kutsutun Bergmannin säännön mukaan useilla lajeilla yksilöt ovatkin suurikokoisempia pohjoisessa kuin etelässä. Esimerkiksi Utsjoen varpuset ovat suurempia kuin Helsingin varpuset. Talvinen ilmasto on lämmennyt 50 vuodessa noin kolme astetta, mikä on suosinut luonnonvalinnan kautta pienikokoisempia yksilöitä.
Bosco kertoo, että 1980-luvulta lähtien esimerkiksi punatulkkujen siiven pituus on lyhentynyt noin millin ja paino pudonnut kaksi grammaa, vajaan kymmeneksen koko linnun painosta.
Liika vararavinto tekee kömpelöksi
Vain muutamia kymmeniä lintulajeja jää Pohjolaan uhmaamaan talvea. Kun edellinen talvi on ollut lämmin, talvehtivien lintujen keskimääräinen koko on pienempi. Tämä viittaa siihen, että leutoina talvina talvesta selviää hengissä enemmän pienikokoisia yksilöitä.
Siiven pituus on osittain periytyvä ominaisuus eli pienikokoiset yksilöt saavat todennäköisemmin myös pienikokoisia jälkeläisiä.
Linnun painoon vaikuttaa puolestaan suoraan saman talven lämpötila. Mitä kylmempää, sitä enemmän kannattaa olla vararavintoa pahan päivän varalta. Lämpimällä säällä linnuilla on vähemmän vararavintoa, koska se tekee niistä kömpelöitä ja alttiimpia pedoille.
– Talvien ankaruus vaihtelee vuosittain ja tämän talven kylmistä säistä selviävät todennäköisemmin suurikokoiset yksilöt, sanoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.
Meneillään olevan kaltainen ankara pakkastalvi voi olla joillekin pikkulinnuille kohtalokas. Esimerkiksi Suomeen jäävistä hippiäisistä jopa 99 prosenttia saattaa menehtyä.
Edellisenä kesänä pesineistä varpuslinnuista tavallisesti noin puolet selviää seuraavaan suveen.Lähde:Yle