Uudessa versiossa voi ensi viikosta lähtien itse estää muita käyttäjiä.
Vipps MobilePay julkaisee ensi viikolla uudistetun sovelluksen, joka parantaa sovelluksen turvallisuutta. Yrityksen mukaan MobilePayn väärinkäyttö on Suomessa pysynyt verrattain vähäisenä.
– Suhtaudumme kaikenlaiseen häirintään vakavasti ja seuraamme asiakkaiden yhteydenottojen syitä aktiivisesti. Käytännössä häirintä MobilePayn kautta on tarkoittanut rahapyyntöihin tai rahasiirtoihin lisättyjä viestejä tai kuvia, sanoo Vipps MobilePayn Suomen viestintäpäällikkö Miranda Falk.
Yle uutisoi eilen, että nykyisessä MobilePayn versiossa on esimerkiksi vainottu ihmisiä. Häirintätilanteissa käyttäjät eivät ole voineet itse estää ihmistä, vaan apuun on tarvittu aina asiakaspalvelua.
– Kun asiakkaamme ilmoittaa meille häirintätapauksesta, olemme yhteydessä henkilöön, jonka on ilmoitettu toimivan sopimusehtojemme vastaisesti. Jos henkilö ei kehotuksistamme huolimatta lopeta toimintaansa, voimme estää tältä MobilePayn käytön kokonaan. Teemme myös tarvittaessa yhteistyötä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa, Falk sanoo.
Uudessa versiossa käyttäjän on mahdollista itse estää muita käyttäjiä. Näin käyttäjä voi itse päättää, keneltä hän voi vastaanottaa rahaa tai pyyntöjä sekä kenen kanssa hän haluaa olla yhteydessä sovelluksen kautta.
Vastaisuudessa jokainen käyttäjä on sovelluksessa virallisella koko nimellään, eikä lempinimen tai keksityn nimen käyttäminen ole enää mahdollista. MobilePayn mukaan uudistus tekee maksamisesta entistä läpinäkyvämpää ja turvallisempaa verrattuna vanhaan sovellukseen.
MobilePay-tiliä voi käyttää uudessa sovelluksessa vain yhdellä laitteella kerrallaan. Myös sovelluksen ulkoasu muuttuu.
Kaikki käyttäjän omat tiedot sekä kortti- ja tilitiedot siirtyvät vanhasta sovelluksesta automaattisesti uuteen sovellukseen. Ensimmäistä kertaa kirjautuessa kysytään henkilökohtaista tunnuslukua, pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta.
Suomessa sovelluksella on yrityksen mukaan yli 2,5 miljoonaa käyttäjää. MobilePay yhdistyi norjalaisen mobiilimaksupalvelu Vippsin kanssa loppuvuodesta 2022. Lähde.yle