Kaustisella pilotoitiin uudenlaista matkailua: etätyöloma yhdistää työnteon paikkakunnan kulttuuriin

Kaustisella testattiin etätyölomaa eli etätyömahdollisuuksien yhdistämistä kunnan kulttuuririentoihin. Tavoite on kehittää uutta matkailua tai jopa innostaa ihmisiä muuttamaan kuntaan.

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääsy oli Kaustisen seudulla ison työn tulos. Elävä musiikkiperintö vaatii vaalimista tulevaisuudessakin.
RAILA PAAVOLA

Kaustislaisen viulunsoiton pääsy Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on vauhdittanut alueen matkailullista kehitystyötä.

Korona-ajan myötä etätyö vakiintui moniin yrityksiin ja kulttuuripitäjäksi profiloituva Kaustinen haluaa nyt iskeä tähän matkailulliseen mahdollisuuteen.

Nyt maaliskuun alussa tarjottiin viidelle hengelle mahdollisuus yhdistää etätyöt elävään kulttuuriperinteeseen joko itse osallistujana tai esityksistä nauttijana.

Pilotoijilla valinnan varaa

Etätyön ja kulttuurin yhdistämiseen liittyvästä pilotoinnista vastasi Kaustisen seutukunnassa Kaikuma-hanke.

Hankkeen työntekijä Kirsi Ojanen on yllättynyt sen herättämästä kiinnostuksesta.

– Tarjolla pilotissa oli sekä majoitusvaihtoehtoja että etätyöpaikkavaihtoehtoja. Aineettoman kulttuuriperinnön tarjontaa oli iltaisin, kertoo Ojanen.

Pilottiviikon tarjonnassa etätyölomalaisten oli mahdollisuus osallistua Kaustisen nuorisoseuran Ottoset-kansantanssiryhmän ja Aapintuvan pelimanninen harjoituksiin.

Pilotoijat pääsivät tutustumaan myös Näppäri-pedagogiikkaan ja Tallari-yhtyeen harjoituksiin tai konserttiin. Perjantaisin oli vielä mahdollisuus osallistua pelimannituokioon leipomossa. Lisäksi pääsi tutustumaan kaustislaiseen jäsenkorjaukseen.

Palautehaastattelut tehty, purku edessä

Kirsi Ojanen on tyytyväinen palautteeseen, jota kerättiin niin avoimilla haastatteluilla kuin lomakkeilla.

– Pääosin palaute on kannustavaa ja rohkaisevaa. Konseptia on kehuttu mainioksi, Ojanen sanoo.

Muutama pilotoija tuotti viikolta blogikirjoituksia ja striimiä, yksi toi tullessaan jopa harmoneja Näppärien käyttöön.

Kirsi Ojanen kertoo etätyölomakokeilusta.

Strategian ituja koulataan

Kulttuurimatkailullinen kehittäminen jatkuu lisäpiloteilla, joita suunnitellaan vielä. Tarkoitus on Ojasen mukaan luoda kulttuurimatkailun strategiaa.

– Nämä pilotit antavat suuntaviivoja, miten kehitystyötä jatketaan.

Kyseessä on vuoden lopussa päättyvä kaksivuotinen hanke, jolla on 150 000 euron budjetti.

– Matkailijoiden määrä toivottavasti kasvaisi, sillä etätyöloman ajankohta voi olla koska tahansa. Lisäksi etälomaillessa voi verkostoitua paikallisesti ja jopa miettiä muuttoa paikkakunnalle, visioi Ojanen.
Lähde Yle.