”Tämä kausi on ollut kaikkien aikojen paras”, kerrotaan Lapin suurimmasta hotelliketjusta – pohjoinen oli talvikautena turisteja tulvillaan

Suomen kannattavimmat majoitusyritykset sijaitsevat Lapissa. Iso osa kansainvälisistä matkailijoista ostaa majoituskohteen kautta myös ohjelmapalveluita.

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mukaan käytännössä kaikille kansainvälisille matkailijoille myydään myös ohjelmapalveluita – husky- ja poroajeluita, kellasafareita tai vaikkapa lumikenkäilyä.
ARMI AUVINEN

Sukset suihkivat Ylläksen laduilla, vaikka sesonki on pääsiäisen jälkeen jo Lapissakin kohta lopuillaan.

Kausi on ollut pohjoisen tunturikohteissa hyvä, ellei jopa ennätyksellinen.

– Voi sanoa, että meille tämä kausi on ollut kaikkien aikojen paras, Lapin suurimman hotelliketjun Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta sanoo.

Vuorentaustan mukaan kasvua on tullut koko Euroopasta, ja myös kotimainen kysyntä on paremmalla tasolla kuin mitä se oli ennen koronaa.

– Lappi koetaan kiinnostavana. Ei esimerkiksi Ruotsin Lapissa ole läheskään samanlaista infraa kuin meillä.

Eurooppalaisten matkailijoiden näkökulmasta Lapin pahimmat kilpailijat ovat Vuorentaustan mukaan eksoottisia kaukokohteita kuten Karibia ja Arabiemiraatit.

– Lappi koetaan siinä kilpailussa turvalliseksi ja suhteellisen lähellä sijaitsevaksi kohteeksi, Vuorentausta sanoo.

Laskettelijoita Yllästunturin Ylläsjärven puoleisilla rinteillä.
Esimerkiksi Ylläksen rinteisiin ja laduille on riittänyt väkeä vielä huhtikuun lopullakin. Kuva: Antti Ullakko / Yle

”Jos kasvu jatkuu, niin Lappi alkaa olla jo aika täynnä”

Kansainväliset matkailijat tulevat Lappiin yleensä pakettimatkalle, johon kuuluu lentojen ja majoituksen lisäksi myös mahdollista ohjelmaa.

Aina kyse ei silti ole kalliista luksusmatkoista. Nuorille ja varsinkin kansainvälisille opiskelijoille suunnattuja pakettimatkoja Lappiin tarjoaa esimerkiksi Aikamatkat Oy.

Yritys myy opiskelijoille muun muassa edullisia viikon bussimatkoja Helsingistä pohjoiseen erilaisine oheisohjelmineen.

Yrittäjä Mikko Koistisen mukaan pelkän matkanjärjestäminen tuo vain harvoin tarpeeksi katetta matkanjärjestäjälle.

– Katteen pitää silloin tulla myös ohjelmista.

Tästä syystä Suomen kannattavimmat majoitusyritykset sijaitsevat Koistisen mukaan nimenomaan Lapissa.

– Eivät mitkään Etelä-Suomen hotellit yllä niin huikeisiin katelukemiin. Lapissa majoitusyritykset tuottavat myös ohjelmapalveluita, ja ovat sillä tavalla ikään kuin matkanjärjestäjiä.

Meidän kannattavuus tulee siitä, että saamme bussit täyteen.

Mikko Koistinen, yrittäjä, Aikamatkat Oy

Suomalaiset matkailijat tuovat yrityksiin vähemmän pennosia, koska he käyttävät vähemmän muita palveluita.

– Eivät arabimaissakaan paikalliset osta kamelisafareita, Koistinen sanoo.

Myös Aikamatkat on tehnyt kuluvana talvena huipputuloksen.

– Voi sanoa, että kasvua on ollut yli 30 prosenttia. Meidän kannattavuus tulee siitä, että saamme bussit täyteen.

Kuluvana kautena yritys on vienyt Lappiin Koistisen mukaan jo yli 11 000 nuorta.

– Jos kasvu jatkuu samana ja kiinalaisetkin matkailijat tulevat takaisin, niin kyllä sitten voi sanoa, että Lappi alkaa olla jo aika täynnä, Koistinen sanoo.

Suomalaisia matkailijoita pakettimatkat eivät juuri kiinnosta.

Esimerkiksi Aurinkomatkat markkinoi korona-aikana kotimaan pakettimatkoja Lappiin, mutta kuluvalla talvikaudella pakettimatkoja pohjoiseen ei ole tehty.

Kysyntää ei ole.

– Näiden matkojen tuotanto vaati myös paljon manuaalista työtä, aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva toteaa.

Ylläksellä pääsiäisenä 15000 turistia

Tuntuma huippukaudesta on samansuuntainen lähes kaikkialla Lapissa.

Visit Ylläksen toimitusjohtaja Kati Vehmaksen mukaan kausi on ollut kaikkinensa erinomainen. Pääsiäisenä Ylläksen rinteillä ja laduilla kiisi noin 15000 matkailijaa.

– Laskettelukeskuksissa pääsiäinen oli kaikkien aikojen kovin, Vehmas sanoo.

Kotimaisten matkailijoiden osalta alkukaudesta ei vielä lyöty ennätyksiä, mutta kansainvälisiä matkailijoita oli Vehmaksen mukaan liikkeellä aiempaa enemmän.

– Määrät olivat isompia kuin ennen edellistä ennätystä eli vuotta 2019 ja aikaa ennen koronaa.

Kasvu on pandemian jälkeen ollut ennenkokemattoman kovaa. Jo viime vuoden maaliskuu Ylläksellä oli siihen astisten mittausten paras.

– Vielä emme ole saaneet vierailijamäärää tämän vuoden maaliskuulta, mutta jos olemme viime vuotta jäljessä, niin hyvin vähän, Vehmas sanoo.

Visit Ylläksen toimitusjohtaja Kati Vehmas.
Visit Ylläksen Kati Vehmaksen mukaan paljoa enempää kansainvälisiä turisteja ei Ylläkselle sesonkina mahdu, koska hotellimajoitusta ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Omatoimimatkailijoita suorilla lennoilla Euroopasta

Vehmaksen mukaan pohjoisen tunturikohteissa on liikkunut nyt enenevissä määrin silti myös kansainvälisiä omatoimituristeja.

Tästä on Vehmaksen mukaan kiittäminen Kittilään saapuvia suoria reittilentoja Ranskasta ja Saksasta.

– Meillä on tullut Pariisin lennoilta jopa muutamia yksittäisiä matkailijoita Espanjasta.

Naapuritunturin Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen on samaa mieltä.

– Meidän lumivarmuus houkuttelee ihmisiä, hän sanoo.

Kansainvälisten asiakkaiden määrä rinteissä on kasvanut Levillä jopa hiihtolomaviikoilla, jotka perinteisesti ovat olleet kotimaisten matkailijoiden kulta-aikaa.

– Tämän kevään maaliskuu oli todennäköisesti kaikkien aikojen paras, Pesonen sanoo.

Myös esimerkiksi Saariselän matkailussa on nautiskeltu vilkkaasta sesongista.

Visit Pyhä-Luoston toiminnanjohtajan Anu Summasen mukaan talvikausi on alueella ollut erinomainen.

– Useat alueemme toimijat niin majoitus-, ohjelmapalvelu- kuin ravintolapuolellakin ovat kertoneet kauden olleen ”paras ikinä” ja mikä parasta myös seuraavasta talvikaudesta on odotettavissa vahva, Summanen toteaa.

Lähde Yle.