Kilparatsastus nousee kilpaurheilun lajivertailussa ylivoimaisesti kalleimmaksi lajiksi. Ratsastajien on vaikea vaikuttaa kuluihin, joten he keksivät erilaisia keinoja rahoittaa kilparatsastuksensa.
Kouluratsastaja Janni Martikainen hankki joukkorahoituskampanjan avulla uuden hevosen.
”SEURAAN kilparatsastuksen kulujen nousua huolestuneena. Kulut ovat kaikkialla yhteiskunnassa nousussa, joten se ei kenenkään elämää helpota, ei meillä ratsastuksessakaan”, sanoo Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
HS kertoi aiemmin, mitä kilparatsastus Suomessa maksaa.
Kenttäratsastaja Arvi Martikainen laski HS:lle, mitä hänen kilpailunsa kansallisella tasolla maajoukkueen a-kehitysrenkaassa maksaa.
Kulut nousivat yli 43 000 euroon, viime vuonna jopa 50 000 euroon.
Jukka Koiviston mukaan esimerkin kulurakenne kuulostaa korkealta, mutta realistiselta.
“Tuolla tasolla syntyy jo kuluja hevosen ylläpidosta, hoidosta, valmennuksista ja kilpailuista”, Koivisto sanoo.
Ratsastus on iso tyttöjen laji ja liikuttaja, mutta se ei saa vastaavaa julkista tukea.
Urheilulehti vertaili keväällä junioreiden kustannuksia harraste- ja kilpatasolla eri urheilulajeissa.
Ratsastuksen harrastekulut olivat 2 615 euroa, millä laji sijoittui kolmanneksi kalleimmaksi. Kun ratsastuksessa siirryttiin kilpailemaan, kulut moninkertaistuivat 19 000 euroon vuodessa.
Ratsastus nousi vertailun ylivoimaisesti kalleimmaksi kilpailulajiksi. Suurimmat syyt kulujen nousuun olivat oman hevosen hankinta ja eläimen ylläpitokustannukset.
Ratsastajainliitossa asia tunnetaan hyvin. Ratsastusta voi harrastaa vielä suhteellisen edullisesti ratsastuskoulun omistamalla hevosella, mutta kilpailemiseen tarvitaan oma hevonen. Se katkaisee monen lahjakkaan ratsastajan kilpauran.
”Oman hevosen hankinta on kuluissa valtava loikkaus. Kulut muodostavat esteen, jolloin moni harrastaja ei voi siirtyä ratsastuskoulusta kilpaurheiluun”, Koivisto sanoo.
Elmo Jankari ja Sanna Siltakorvi ovat keränneet rahaa arvokisoihin myymällä fanituotteita.
Ratsastuksen kilpailukulut ovat aina olleet korkeita, mutta yleinen hintojen nousu on kasvattanut lajin kustannuksia edelleen. Vaikutukset näkyvät jo kansallisen tason kilpailuissa.
”Kansallisella tasolla kilpailijat esimerkiksi valitsevat lähialueen yksipäiväisiä kilpailuja, jotta voivat säästää majoituskustannuksista. Ratsastajat harkitsevat tarkkaan, mihin kilpailuihin lähtevät. Esimerkiksi palkintorahoja katsotaan aiempaan tarkemmin”, Koivisto sanoo.
KOIVISTO toteaa, että Ratsastajainliitto tai yksittäinen urheilija ei voi vaikuttaa moniin kilparatsastuksen kuluihin.
Hevosen hyvinvointi on varmistettava, joten eläimen hoidosta ja eläinlääkärikuluista ei voi säästää.
Sen sijaan ratsastuksen puitteiden eli ratsastuskenttien ja -maneesien kuluja voisi laskea, mikäli niiden rakentamista tuettaisiin julkisesti samoin kuin muissa urheilulajeissa.
Kulut muodostavat esteen, jolloin moni harrastaja ei voi siirtyä ratsastuskoulusta kilpaurheiluun.
Suomessa ratsastuksen rakennuskustannuksista vastaavat valtaosin yksityisyrittäjät.
“Ratsastuksessa on hyvin erilainen tilanne kuin vaikka jääkiekossa tai jalkapallossa, joissa yhteiskunta osallistuu urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon. Ratsastus on iso tyttöjen laji ja liikuttaja, mutta se ei saa vastaavaa julkista tukea”, Koivisto sanoo.
Koiviston mukaan Ratsastajainliitto on tehnyt pitkäjänteistä vaikuttamistyötä kuntien ja valtion suuntaan, mutta muutokset ovat hitaita.
Esimerkiksi Ruotsissa ratsastuksen kustannukset ovat merkittävästi Suomea pienemmät julkisen tuen vuoksi.
Yksittäisillä kilparatsastajilla on vain vähän mahdollisuuksia saada julkista avustusta tai apurahoja kilpailemiseen. Olympiakomitea myöntää tukea muutamille olympialaisiin tähtääville ratsastajille.
Ratsastajat voivat hakea joitakin yleisiä urheilustipendejä, ja osa ratsastusseuroista avustaa jäseniään pienillä summilla. Helsingissä toimiva Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys jakaa tukea kilpailukustannuksiin yksittäisille ratsastajille.
Varojen keruu joukkorahoituksella on tuttua myös Pauliina Swindellsille.
RATSASTAJAINLIITTO tukee arvokilpailuihin, kuten PM-, EM- ja MM-kilpailuihin osallistumista maksamalla muiden muassa maajoukkuevalmentajan, joukkueenjohtajan ja eläinlääkärin matkat sekä matka-avustusta ratsukolle.
Suuri osa arvokilpailukustannuksista jää silti ratsastajan maksettavaksi.
“Jokaisen ratsastajan pitää myös itse suunnitella kilpailukalenterinsa niin, että he voivat hankkia tarvittavat kvaalitulokset tullakseen valituksi edustusjoukkueeseen”, Koivisto lisää.
Liiton tehtävä on Koiviston mukaan ennen kaikkea vaikuttaminen julkisen rahan ja kaupallisten yhteistyökuvioiden saamiseen ratsastukselle lajina.
Ratsastajat ovat kehittäneet erilaisia rahoitusmuotoja yrittääkseen kattaa kilparatsastuksen kuluja.
Kouluratsastaja Janni Martikainen perusti joukkorahoituskampanjan, jonka avulla hän hankki itselleen uuden hevosen.
Suomen ykköskenttäratsastuspari Elmo Jankari ja Sanna Siltakorpi keräsivät rahaa fanituotteiden avulla valmistautumiseensa arvokilpailuihin ja Tokion olympialaisiin.
Vuonna 2018 kenttäratsastaja Pauliina Swindellsillä ei ollut rahaa lähteä edustamaan Suomea MM-kilpailuihin Yhdysvaltoihin, joten hän ideoi joukkorahoituskampajalla toteutetun lastenkirjan kattaakseen kilpailukustannukset.
Kenttäratsastaja Arvi Martikainen on luonut itsestään henkilöbrändin ja yrityksen, joiden avulla hän kustantaa kilparatsastustaan.
Jukka Koivisto arvioi, että sosiaalinen media on tulossa yhä vahvemmin osaksi ratsastajien näkyvyyttä ja ansaintaa.
“Ratsastuksessa on paljon vauhtia ja näyttävyyttä, mikä mahdollistaa sosiaaliseen mediaan visuaalista sisältöä. Samaan aikaan lajin toisella puolella on paljon tunnollisuutta ja hevosen huolenpitoa, mitkä myös vetoavat.” LähdeHS
