Tampereen suosittuun retkeilysaareen suunnitellut mökit ovat saamassa rakennus­luvan – Pystytys alkaisi syksyllä

Siirtomökit sijoitettaisiin Viikinsaaren eteläreunalla sijaitsevan hiekkarannan taakse.

Nolla-yhtiön mökit pystytettäisiin rakennusten takana sijaitsevaan lehtometsään lähelle saaren eteläreunaa, joka näkyy kuvassa vasemmalla. Kuva on otettu heinäkuussa 2022. 

Aamulehti

TAMPEREEN Viikinsaaressa alkaa syksyllä seitsemän siirrettävän mökin pystytys, jos kaupungin rakennusvalvonnan tällä viikolla tekemä päätös pysyy voimassa.

Viranhaltijan tekemästä päätöksestä voi tehdä 25. elokuuta saakka kirjallisen oikaisuvaatimuksen, jolla asia voi siirtyä ympäristö- ja rakennusjaoston käsiteltäväksi. Vaatimuksen voi jättää esimerkiksi viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija.

Lupapäätöksen mukaan tilapäinen mökkikylä rakennuksineen ja rakennelmineen saa olla paikallaan toistaiseksi. Lupa on voimassa 25. elokuuta 2028 asti.

Alueella on herkkää lehtometsää, ja lupa raukeaa, ellei kaupungin ympäristönsuojelun ja Pirkanmaan pelastuslaitoksen lausuntoja noudateta. Olemassa olevan puuston ja luontoarvojen on säilyttävä, ja maastoa on suojattava rakenteilla. Näkymiä ei voi avata järvelle. Pelastuslaitokselta on tilattava erityinen palotarkastus ennen mökkien käyttöönottoa.

Viikinsaari sijaitsee Pyhäjärvellä 20 minuutin laivamatkan päässä Tampereen keskustasta. Se on kesäisin luonto- ja kulttuurikohde.

Käyttöön ensi vuonna

The Nolla Companyn hallituksen puheenjohtaja Joel Uussaari kertoi tiistaina ennen lupapäätöstä, että yhtiön mökit on tarkoitus pystyttää Viikinsaareen kesäkauden päätyttyä. Mökit otettaisiin käyttöön ensi keväänä.

Siirtomökit sijoitettaisiin Viikinsaaren eteläreunalla sijaitsevan hiekkarannan taakse. Uussaari sanoo, että mökit maisemoituvat paikkaan, niihin on helppo kulkea ja ne eivät häiritse rannan käyttöä.

Nolla-mökki valokuvattuna yhtiön markkinointimateriaaleihin.

Nolla-mökki valokuvattuna yhtiön markkinointimateriaaleihin. 

Isojen tapahtumien aikaan yhtiö sulkee mökkien varauskalenterin, ja tekee tapahtumajärjestäjien kanssa yhteistyötä, jotta mökin vuokraava tietää, mihin tilanteeseen on tulossa yöpymään. Mökkiyö maksaa noin 200 euroa. Yhtiö tavoittelee, että yhdessä mökissä yövyttäisiin noin sata yötä vuodessa.

Laajenemassa ulkomaille

Yhtiö vuokraa mökkejä Suomessa viidessä kohteessa. Uusin on Espoossa Tvijälpin saarella. Yhtiön vuoden 2022 liikevaihto oli 166 000 euroa ja tilikauden tulos miinuksella 132 000 euroa.

Startup-yhtiö ilmoitti kesäkuussa pyrkivänsä kasvuyhtiövaiheeseen. Yhtiö kertoi solmineensa yhteistyösopimuksen Hipcamp LLC:n kanssa luontomatkailuverkostosta Yhdysvaltoihin. Ensimmäisen kohteen on tarkoitus valmistua sinne vielä tänä vuonna.

Lähde; Aamulehti