Joulukuussa asetettu venäläisöljyn hintakatto rokottaa ruplaa. Valuutan heikkeneminen osuu jo tavallisten venäläisten kukkaroihin.
Juuri nyt valuutta on pohjamudissa. Se on laskenut euroa ja dollaria vastaan yhtäjaksoisesti jo viime syyskuusta lähtien. Syksyn huippuhinnasta valuutan arvo on lähes puolittunut.
Jatkuva luisu kasvattaa riskiä siitä, että ruplan arvo lähtee jossain vaiheessa äkkisyöksyyn. Palataan siihen myöhemmin.
Ruplan arvoa heikentävät lukuisat tekijät. Eniten sitä syövät Venäjän heikkenevät öljytulot, sanoo tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos BOFIT:sta.
– Ruplan kysyntä heikkenee, koska Venäjän vientitulot ovat laskeneet voimakkaasti viime vuodesta ja samaan aikaan tuonti Venäjälle on kasvanut.
Öljytuloja leikkaa laskeva maailmanmarkkinahinta sekä EU:n ja G7-maiden asettama venäläisöljyn kattohinta. Se tuli voimaan joulukuussa ja käänsi valuuttakurssin nopeasti laskuun.
– Kattohinta on vaikuttanut ruplan heikkenemiseen selvästi. Esimerkiksi Venäjän raakaöljyn suurin ostaja Intia pystyy hintakaton vuoksi ostamaan öljyä paljon halvemmalla, Korhonen sanoo.
Ruplaa painaa miinukselle myös se, että rahaa virtaa jatkuvasti pois Venäjältä ruplamääräisistä sijoituksista. Ulkomaiset pankit eivät juuri lainoita venäläisiä yhtiöitä tai pankkeja, ja sijoittajat vieroksuvat niin ikään venäläisiä yhtiöitä ja velkapapereita.
– Tällä hetkellä on aika vaikeaa löytää kansainvälistä sijoittajaa, joka haluaisi laittaa rahojaan Venäjälle tai venäläisiin yhtiöihin.
Lisäksi luottoa ruplaan syövät Venäjän taloutta koskevat laajat epävarmuudet. Kasvunäkymät ovat hiipuneet jyrkästi, ja tällä hetkellä kasvu nojaa pitkälti valtion sotainvestointeihin ja elvytykseen.
Pitkä vajoaminen voi johtaa myyntipaniikkiin
Ruplan pitkä luisu lisää valuutan äkkiromahduksen uhkaa.
– Taloushistoriassa sekä Venäjällä että muualla on nähty esimerkkejä, että valuutta voi lähteä hyvinkin nopeasti jyrkkään syöksyyn, Korhonen sanoo.
Itseään ruokkiva kierre käynnistyy, kun riittävän moni ihminen vaihtaa rupliaan ulkomaan valuuttoihin.
– Ihmiset huomaavat, että rupla heikkenee ja ajattelevat, että se heikkenee varmasti huomennakin, joten on parempi vaihtaa niitä dollareiksi tai euroiksi jo tänään.
Tällöin valuutan arvo heikkenee yhä nopeammin, minkä johdosta entistä useampi ihminen tai yritys reagoi ja lähtee myymään rupliaan. Näin kierre on valmis.
Osviittaa mahdollisen romahduksen suurudesta saa viime helmikuulta Venäjän hyökkäyksen ajoilta. Hyökkäyksen jälkeen rupla lähti jyrkkään pudotukseen.
– Silloin nähtiin, että kurssi voi heikentyä parissa päivässä 30 tai 40 prosenttiakin.
Romahdus pysähtyi vasta, kun keskuspankki nosti koron 20 prosenttiin, valuutanvaihdolle asetettiin tiukat rajoitukset ja venäläisyhtiöt velvoitettiin ostamaan ruplia.
Myyntipaniikin voi laukaista esimerkiksi poliittinen epävakaus, yllättävä synkkä tieto taloustilanteesta tai Ukrainan sodasta. Rupla heikkeni muutaman prosentin esimerkiksi silloin, kun Wagner nousi kapinaan Venäjän hallintoa vastaan.
Inflaatio nousee, keskuspankki yrittää vakauttaa valuuttaa
Tavallisille venäläisille ja maan kansantaloudelle heikko rupla tuottaa ongelmia. Tuontitavarat kallistuvat, mikä näkyy jo tavallisten venäläisten kukkaroissa.
Heinäkuussa inflaatio kiihtyi Venäjällä 4,3 prosenttiin. Kesäkuussa inflaatio oli 3,3 prosenttia, vielä toukokuussa vain 2,5 prosenttia.
BOFIT:in Iikka Korhosen mukaan inflaatiota kiihdyttää juuri ruplan luisu.
– Se kertoo siitä, että venäläisten ostovoima muuhun maailmaan verrattuna laskee.
Keskiviikkona keskuspankki ilmoitti lopettavansa ruplien myymisen eli jäädyttävänsä niin sanotun budjettisäännön. Säännön mukaan keskuspankki myy ruplia, kun öljyn hinta ylittää tietyn viitearvon. Päätös ruplien myymisen lopettamisesta vakautti ruplan kurssia keskiviikkona hetkellisesti, mutta torstaina alamäki jatkui.
Viime viikolla keskuspankki nosti korkoa 7,5 prosentista 8,5 prosenttiin. Sekään ei kuitenkaan riittänyt kääntämään ruplan kurssia, kuten ei myöskään viikkoja jatkunut öljyn hinnannousu.
Pitkään vajonnut valuuttakurssi ei käänny helpolla, Korhonen toteaa. Kuten markkinoilla yleensä, mukana on psykologiaa.
– Ehkä se heikentyminen on jatkunut jo niin pitkään, että valuutan uskotaan nyt laskevan ja paljon. Kun tällaisia epäilyjä tulee, silloin omat ruplat kannattaa myydä mahdollisimman nopeasti.
Korhonen arvioi, että keskuspankki pyrkii vakauttamaan ruplaa vielä uusilla koronnostoilla. Venäjän taloutta nostot hidastaisivat, ja kuluttajilla lainaraha kallistuisi.
Lähde; Yle