Viraston määräys koskee noin 115 000:ta eläintä.
Sinikettuja häkissään tarhassa. KUVA: TOMI HIRVINEN / LEHTIKUVA
RUOKAVIRASTO määrää kaikki ketut ja supikoirat lopetettaviksi turkistarhoilta, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta. Minkit on määrätty lopetettavaksi jo aiemmin.
Viraston määräys koskee noin 115 000:ta eläintä, joista kettuja on 109 000 ja supikoiria 6 000.
Ruokavirasto perustelee määräystä ihmisten terveyden suojelemisella.
”Mitä pidempään virukset pääsevät kiertämään nisäkkäissä, sitä suurempi riski on muunnoksille, jotka voivat aiheuttaa tartuntoja myös ihmisille. Toistaiseksi huolestuttavia muunnoksia, jotka helpottavat viruksen siirtymistä nisäkkääseen, on todettu kuuden turkistarhan eläimistä eristettyjen virusten perimässä. Muunnoksia on löydetty niin minkeistä, ketuista kuin supikoirista”, virasto perustelee määräystä tiedotteessaan.
Aiemmin virasto on määrännyt lopettavaksi 135 000 minkkiä, kettua ja supikoiraa. Lintuinfluenssatartunta on todettu toistaiseksi 26 pohjalaisella turkistarhalla, kertoo virasto.
Fakta: Pandemiavirus tulee usein linnuilta
- Historiassa influenssapandemian on usein aiheuttanut virus, joka on peräisin linnuilta. Vesilinnut ja lokit ovat tunnettu influenssavirusten varasto.
- Linnun influenssa tarttuu huonosti ihmiseen, koska ihmisen ja linnun ylähengitysteissä on erilaiset solureseptorit viruksille.
- Pandemian syntyyn tarvitaan toinen eläin, jossa virus voi muuntua helpommin ihmiseen tarttuvaksi.
- Sekä linnun että ihmisen influenssavirukset tarttuvat helposti esimerkiksi minkkiin. Jos minkki saa tartunnan molemmilta yhtä aikaa, sen elimistössä voi syntyä vaarallinen yhdistelmävirus.
- Pandemian aiheuttaja tarttuu helposti ihmisiin mutta on uusi ihmisen immuunijärjestelmälle. Siksi se voi sairastuttaa koko ihmiskunnan.
Lähde: HS.