Pandojen lainaaminen eläintarhoille ympäri maailman on ollut vuosikymmeniä osa Kiinan diplomaattista strategiaa.
Yhdysvalloissa ei ole pian ainuttakaan jättiläispandaa. Arkistokuva, kuvassa Ähtärissä asuva Pyry-panda. Kuva: Timo Aalto
Yksi aikakausi Yhdysvalloissa on kohta ohi: Maan eläintarhoissa ei ole pian enää ainuttakaan pandaa.
Yhdysvalloissa on ollut pandoja vuodesta 1972, kertoo USA Today.
Washingtonin eläintarhassa asuvat pandat Tian Tian, Mei Xiang ja Xiao QI Ji palautetaan Kiinaan joulukuuhun mennessä.
Kolmen vuoden välein uusittava pandoja koskeva sopimus Kiinan kanssa on päättymässä ja ensimmäistä kertaa se näyttää jäävän uusimatta.
Memphisin, Atlantan ja San Diegon eläintarhat ovat jo palauttaneet tai palauttamassa pandat.
Washingtonin palautettua pandat ainoat jättiläispandat Yhdysvalloissa löytyvät Atlantan eläintarhasta. Niidenkin on määrä lähteä maasta vuoden 2024 alkupuoliskolla.
Kiinan ja Yhdysvaltojen kiristyneiden välien on arveltu vaikuttaneen pandojen palauttamiseen.
Pandojen lainaaminen eläintarhoille ympäri maailman on ollut vuosikymmeniä osa Kiinan diplomaattista strategiaa.
Pandadiplomatia näyttää muuttuvan No Panda -politiikaksi, sanailee Sveriges radio.
Kyse voi olla laajemmastakin ilmiöstä: Myös Skotlannissa ja Australiassa asuvia pandoja uhkaa palautus, sillä lainasopimukselle ei näytä tulevan jatkoa, kertoo Pbs.
Pekingistä on tällä hetkellä lainassa 65 pandaa, jotka asuvat 19 eri maassa.
Pandojen kohtelusta Yhdysvalloissa nousi Kiinassa myös pienoinen kohu, kun Memphisin eläintarhassa asunut Le Le -niminen panda kuoli yllättäen. Le Le oli kuollessaan 24-vuotias.
Sen kuolema käynnisti vilkkaan keskustelun kiinalaisessa sosiaalisen median alusta Weibossa.
Keskustelussa uumoiltiin, että eläintarha oli kohdellut kaltoin Le Letä ja sen naaraskumppani Ya Yata.
Syytökset kovenivat kun sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää kuvia likaisen ja laihan näköisestä Ya Yasta.
Kiinalaiset keräsivät addressin, jossa vaadittiin Ya Yan välitöntä palauttamista. Memphisiin lähetetty kiinalainen delegaatio totesi, ettei pandoja oltu kohdeltu kaltoin, mutta se ei vähentänyt kansan raivoa.
Ya Ya palautettiin Kiinaan huhtikuussa.
Jännitteet Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä ovat muutenkin kasvaneet, Pbs:n artikkelissa todetaan.
Välejä kiristävät esimerkiksi Yhdysvaltojen kiinalaisille asettamat sanktiot, puolijohteisiin kohdistetut tuontirajoitteet sekä alkuvuodesta noussut kohu Yhdysvaltain ilmatilassa lentäneestä kiinalaisesta ”vakoilupallosta”.
Lähde: MT.