Maailman suurin risteilyalus lähtee Turusta Miamiin tänään – lähtö siirtyi tuuliolosuhteiden vuoksi

Icon of the Seas lähtee Atlantin ylitysmatkalle näillä näkymin kello 12. Aikataulu voi kuitenkin edelleen muuttua, jos olosuhteet eivät ole riittävän hyvät.

Icon of the Seas odottaa lähtöä Turussa. Kuva otettu tiistaina iltapäivällä. Kuva: Samuli Holopainen / Yle
EINO KOSSILA

Maailman suurin risteilyalus Icon of the Seas pääsee lähtemään Meyerin telakalta Turusta vasta tänään keskiviikkona.

Aluksen piti lähteä Miamiin eilen iltapäivällä, mutta lähtö viivästyi liian kovan tuulen vuoksi. Alus odottaa nyt lähtöä telakka-altaassa.

Lähdön on tarkoitus tapahtua tänään puoliltapäivin, mutta aikataulu voi edelleen muuttua, jos olosuhteet eivät ole hyvät.

Alus luovutettiin Royal Caribbean -varustamolle maanantaina ja lähdöstä päättää aluksen kapteeni.

Jättiristeilijöiden lähdön siirtäminen on melko tavallista. Esimerkiksi Icon of the Seasin merikokeelle lähtöä jouduttiin siirtämään useaan kertaan. Lähde:Yle