Tällä viikolla saksalainen lentoyhtiö Lufthansa aloittaa suorat lennot Oulusta Müncheniin

Edestakaiset reittilennot operoidaan keskiviikkoisin ja lauantaisin maaliskuun loppuun saakka. Jatkon ratkaisee kysyntä ja lentokoneiden saatavuus.

Lento Oulusta Müncheniin kestää kolme tuntia. Kuva otettu Münchenin lentokentältä joulukuussa 2022. Kuva: IImago /Revierfoto/ All Over Press
Helena Petäjäkangas 
Emilia Pakkala 

Saksalaisen lentoyhtiö Lufthansan suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä alkavat tämän viikon lauantaina, 16. päivä joulukuuta.

Lufthansa Group lentoyhtiöiden Suomen ja Baltian maiden maajohtaja Patrick Borg Hedley kertoo sähköpostitse, että kun uusi reitti julkistettiin, varauksia alkoi virrata tyydyttävästi. Varauksia ovat tehneet suomalaiset ja saksalaiset, mutta varauksia on tullut myös muualta maailmasta.

– Teemme kovasti töitä seuraavien kuukausien ajan, jotta reitistä tulisi menestys.

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaaren mukaan erityisesti oululaiset ovat varanneet lentoja Saksaan. Borg Hedley kertoo, että kiinnostusta reittiä kohtaan on ollut runsaasti Oulun yritysyhteisöissä.

– Molemmilla kaupungeilla on erittäin dynaaminen talous ja samankaltaisia ​​toimialoja esimerkiksi IT-alalla, Borg Hedley toteaa.

Borg Hedley arvelee reitin kiinnostavan myös jatkoyhteyksien näkökulmasta. Vaikka reitti helpottaa työmatkojen tekemistä, kiinnostaa se myös vapaa-ajanmatkailijoita.

Kyseinen reitti Oulun ja Münchenin välillä on käynnistetty kausipalveluna. Edestakaiset reittilennot operoidaan keskiviikkoisin ja lauantaisin maaliskuun loppuun saakka.

Toiveita jatkolle on kuitenkin esitetty jo runsaasti.

– Kaikki Oulun seudulla tähän mennessä tapaamamme ihmiset ovat ilmaisseet toiveensa, että reitti jatkuisi myös kesällä ja siitä kehittyisi ympärivuotinen palvelu.

Borg Hedley toteaa tämän olevan tavoitteena, mutta sen ratkaisee kysyntä ja lentokoneiden saatavuus.

Tavoitteena lisätä lentoja myös muualle Eurooppaan

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari kertoo, että tavoitteena on saada lisää suoria lentoja muuallekin Eurooppaan. Kivisaaren mukaan potentiaalisia kohteita ovat sellaiset, joihin on Oulusta tällä hetkellä paljon liikennettä Helsingin kautta ja joissa on kiinnostusta etenkin Suomen talvimatkailua kohtaan.

– Oulun Matkailu Oy:n tavoite on tuoda uusilla avattavilla reiteillä matkailijoita Pohjolan rengastien alueelle ja lisätä näin alueen kansainvälistä tunnettuutta sekä hyvinvointia lisääntyneen matkailutulon kautta, kertoo Kivisaari sähköpostitse.

Tavoitteena on myös lisätä lentoja Oulusta Helsinkiin. Jotta lentojen lisääminen onnistuisi, alueen kunnilta on kerätty saavutettavuusrahaa.

– Kun kaikki mukaan tulevat kunnat ovat vahvistaneet osallistumisensa ja kassa on käytössä, ensi vuonna on mahdollista aloittaa varsinaiset neuvottelut yhtiöiden kanssa, Kivisaari toteaa.

Tällä hetkellä Oulusta Helsinkiin lentää vain Finnair. Kivisaaren mukaan marraskuun aikana Finnair kasvatti kapasiteettiaan, joten lentojen hinnat eivät ole enää yhtä korkeat kuin aiemmin.

Kysyimme myös viime vuoden loppupuolella Oulu–Helsinki-reitiltä vetäytyneeltä Norwegianilta siitä, onko paluu suunnitteilla.

– Arvioimme jatkuvasti reittiverkostoamme. Siihen sisältyy myös mahdollisuus jatkaa Oulun ja Helsingin välisiä lentoja – onhan Suomi on yksi tärkeimmistä markkina-alueistamme. Emme voi tässä vaiheessa antaa lisätietoja, kertoo Charlotte Holmberg Norwegianilta.Lähde:Yle