Yli kahdella kolmasosalla kuljettajista oli puutteita ajopäiväkirjojen pitämisessä. Osalta se puuttui kokonaan.
Työsuojeluviranomaisen huhti-joulukuussa taksitolpilla tekemä valvontaiskujen sarja paljasti huomattavia puutteita taksien ajopäiväkirjojen pitämisessä.
Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan monilta kuljettajilta ajopäiväkirja puuttui kokonaan. Osalle poliisi kirjoitti sakon paikan päällä, ja osa tapauksista etenee ilmoitusmenettelyn kautta esitutkintaan.
Työsuojelutarkastajat tekivät valvontaiskuissa takseihin yhteensä 153 tarkastusta haastattelemalla kuljettajia tolpilla. Tarkastetuista kuljettajista 108 eli yli kaksi kolmasosaa laiminlöi ajopäiväkirjan pitämistä.
– Laiminlyöntien määrät ovat pysäyttäviä. Taksiuudistuksen jälkeen emme ole valvoneet taksialaa Etelä-Suomessa näin laajasti. Valvonnalle on selkeästi tarvetta, kertoo tarkastaja Pasi Kousa Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta tiedotteessa.
Lisäksi joka kolmannelta kuljettajalta puuttui työterveyshuolto. Työnantajalle annettiin kehotus laittaa asia kuntoon. Mikäli työnantaja ei ryhdy toimiin, työsuojeluviranomainen velvoittaa tätä järjestämään työterveyshuollon sakon uhalla.
Joka viidennen taksin kohdalla oli parannettavaa väkivallan uhan hallinnassa. Aluehallintoviraston mukaan taksityössä väkivallan uhka on merkittävä vaaratekijä, jonka hallitsemiseksi työnantajan on laadittava toimivat menettelytavat.
Valvontaiskut tehtiin yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, Helsingissä, Espoossa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Kouvolassa.
Useat viranomaiset valvovat taksien toimintaa Suomessa. Lokakuussa Verohallinto kertoi tehneensä vuosina 2021 ja 2022 valvontaa, joka paljasti pimeää myyntiä ja maksamattomia palkkoja 8,7 miljoonan euron edestä. Lähde:Yle