Suomalaiselle sähkömoottoripyörälle miljoonarahoitus – Mukana F1-maailmanmestari

Huomiomagneetti.

 Verge TS esillä Slushissa Helsingin Messukeskuksessa marraskuussa 2022. Kuva: Outi Järvinen

Sähkömoottoripyörää tuotantoon valmisteleva Verge Motorcycles on kerännyt uuden viiden miljoonan euron rahoituksen.

Yhtiö ilmoitti marraskuussa 2022, että moottoripyörän valmistus alkaa Virossa ja suomalainen tilaaja voi saada pyörän jo ensi kesäksi.

Tuolloin kerrottiin, että Virossa alkava tuotanto mahdollistaisi tuhannen moottoripyörän valmistamisen kuluvana vuonna.

Pyörää on myyty ennakkotilauksina vuodesta 2018 saakka ja niitä tilauksia on satoja. Yhtiö on kerännyt rahoitusta osakeannein ja valmistuksen tuli alun perin alkaa seuraavana vuonna. Privanetin Aroud -joukkorahoituspalvelun avulla yhtiö keräsi 1 079 743 euroa elokuussa 2019. Tuolloin valmistusajankohdaksi yhtiö arveli vuoden 2020 puoliväliä.

Uusimpaan rahoituskierrokseen osallistui teknologia-alan yksityishenkilöitä ja enkelisijoittajia, kuten eurooppalaisen pääomasijoitusyhtiö Atomicon enkelisijoittaja Ville Vesterinen.

Rahoitukseen osallistuivat myös moottoriurheilun ammattilaiset kaksinkertainen Formula 1 -maailmanmestari Mika Häkkinen ja stunt-moottoripyöräilijä Arttu Stenberg.

“Kuhina Vergen pyörien ympärillä käy kuumana, ja nyt kerätyn viiden miljoonan euron rahoituksen avulla pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään entistä paremmin. Tavoitteenamme on nostaa tuotantokapasiteetti tämän vuoden aikana uudelle tasolle ja jatkaa toimintamme laajentamista yhä uusille markkinoille”, kertoo Verge Motorcyclesin toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki tiedotteessa.

Kerätty siemenrahoitus on jatkoa viime vuonna aloitetulle rahoituskokonaisuudelle. Yhtiö suunnittelee kokonaisrahoituksen kasvattamista tämän vuoden aikana maksimissaan 50 miljoonaan euroon.

Malleja on nyt kolme, TS, TS Pro ja TS Ultra. Niiden hinnat ovat 37 624, 41 709 ja 62 132 euroa. Moottoreiden tehot malleissa ovat 80, 102 tai 150 kilowattia.

Verge TS -moottoripyörä on tyyppihyväksytty tieliikenteeseen marraskuussa 2022, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista varmistetaan Tekniikka&Taloudelle.

Alkuperäisessä konstruktiossa sähkömoottorin piti toimia takajarruna, mutta EU:n tyyppihyväksyntä ei mahdollista ei-mekaanisen jarrun käyttöä käyttöjarruna ilman erillisiä testejä.

Verge aikoo laajentaa toimintaa Yhdysvaltojen markkinoille tämän vuoden aikana.

Verge-moottoripyörän perusidean ja vannemoottorin kehittäjä on Teemu Saukkio, joka palkittiin Moottoripyörämessuilla 6 000 euron innovaatiopalkinnolla Lähde: Te