Sadoilletuhansille suomalaisille tuli tuntuva rahaetu – Tilille lisää jopa monia satoja euroja

Kelan maksamalla ylimääräisellä lapsilisällä oli tuntuva hintalappu.

Kela kertoo, että viime vuonna lapsilisiä maksettiin yhteensä 1,46 miljardia euroa. Määrä nousi edellisvuoteen verrattuna vajaalla sadalla miljoonalla eurolla joulukuussa 2022 maksetun ylimääräisen lapsilisän vuoksi.

Lapsilisää maksetaan kaikista alle 17-vuotiaista lapsista, ja sen määrä kasvaa lapsiluvun myötä. Yhdestä lapsesta maksettava lapsilisä on noin 95 euroa ja toisesta runsaan satasen. Määrä kasvaa aina viidenteen lapseen saakka.

Kahdesta lapsesta maksettavat lapsilisät ovat yhteensä 199,72 euroa kuukaudessa. Viime joulukuun ylimääräinen lapsilisä tarkoitti siinä tapauksessa kahden vanhemman taloudessa 199,72 euron lisätuloa, ja yhden vanhemman taloudessa lisäys olisi 326,32 euroa.

”Näin ollen kahden lapsen lapsilisät joulukuussa ovat kahden vanhemman perheessä yhteensä 399,44 euroa ja yhden vanhemman perheessä 652,64 euroa”, kerrottiin viime marraskuussa Kelan verkkosivuilla.

Lapsilisä on verotonta tuloa, eivätkä siihen vaikuta tulot tai muu omaisuus. Lapsilisää sai vuoden 2021 joulukuussa 535 576 perhettä.

”Lapsilisien kokonaismäärässä ei näy toistaiseksi Suomen laskenut syntyvyys, vaan yhteenlaskettu euromäärä on pysynyt varsin tasaisena viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Pidemmällä aikajänteellä syntyvyyden lasku varmasti alkaa näkyä myös maksetun lapsilisän määrässä”, erikoistutkija Anneli Miettinen kertoo Kelan tiedotteessa. Lähde:Te