Koronaviruksen uusi muunnos leviää nopeasti Yhdysvalloissa, Irlannissa, Ranskassa, Britanniassa, Japanissa ja Kiinassa. Suomessa tehosterokotteita tarjotaan riskiryhmille loppusyksystä.
UUSI EG.5-koronamuunnos on noussut covid-19-taudin yleisimmäksi muodoksi Yhdysvalloissa, selviää Yhdysvaltain tautikeskuksen viimeisimmästä arviosta.
Asiasta kertoi yhdysvaltalaismedia CNN.
Uusi omikron-variantin alatyyppi vastaa noin 17 prosentista uusista tartunnoista.
EG.5-muunnos on hieman aiempia variantteja vastustuskykyisempi nykyisille rokotuksille, mutta sen oireet ovat pitkälti aiempien mukaisia.
Muunnos leviää nopeasti myös Irlannissa, Ranskassa, Britanniassa, Japanissa ja Kiinassa. Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut EG.5-variantin seurattavien muunnosten listalleen.
Covid-19 -tautitapaukset ja sairaalahoitoon johtaneet tartunnat ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että syynä olisi yksikään tietty taudin variantti.
EPIDEMIOLOGIEN mukaan leviäminen johtuu muun muassa siitä, että ennätyskuumat säät ovat ajaneet ihmisiä sisätiloihin, joissa tauti leviää helpommin kuin ulkoilmassa. Ihmiset myös matkustavat kesäaikaan enemmän. Koulujen alkamisen ennakoidaan näkyvän tautitilastoissa.
Harvardin yliopiston immunologi ja virologi tohtori Dan Barouch ennakoi CNN:lle, että tartuntoja tulee laajalti, mutta tauti jää tapauksissa lieväksi.
”Ihmisten, joilla on riski vakavalle taudille tulee totta kai jatkaa varotoimenpiteitä”, hän sanoi.
Syksyn tehosterokotteen arvioidaan kuitenkin olevan tehokas suoja nyt leviävää varianttia kohtaan. Rokote vain näyttää tulevan saataville kuukauden myöhemmin kuin tehosterokotteet tulivat viime syksynä, sillä se odottaa hyväksyntäänsä Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirastolta.
SUOMESSA EG.5-muunnos havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuun alussa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Erika Lindh.
”Heinäkuussa sen osuus kaikista havainnoista oli noin viisi prosenttia”, hän selventää HS:lle sähköpostitse.
Lindhin mukaan muunnos havaittiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa helmikuussa 2023.”WHO:n keskiviikkona julkaiseman riskiarvion mukaan EG.5-alalinjan leviäminen saattaa nostaa tartuntojen esiintyvyyttä”, Lindh kirjoittaa.
Lindhin mukaan WHO arvioi muilta osin muunnoksen kansanterveydellisten vaikutusten olevan samaa luokkaa kuin muilla nyt kiertävillä muunnoksilla.
Koronatartuntojen esiintyvyys on Lindhin mukaan heinäkuussa ollut vähäistä viruksen jätevesiseurannan ja tartuntarekisterin perusteella. Hänen mukaansa vielä ei ole viitteitä tapausmäärien noususta Suomessa.
THL:N asiantuntijalääkäri Mika Muhonen kertoo Euroopan lääkeviraston (EMA) käsittelevän Suomeen tulevan rokotteen myyntiluvan elokuun lopussa. Kun myyntilupa annetaan, rokotteita suositellaan syksyllä riskiryhmään kuuluville ja iäkkäille.
”Kun myyntilupa on annettu, rokotteita aletaan tuoda Suomeen vajaan kuukauden sisällä”, Muhonen kertoo.
Muhosen mukaan koronarokotukset annetaan influenssarokotusten kanssa samaan aikaan, vaikka koronarokotteet saapuisivat Suomeen jo aiemmin.
”Ihmisten ei tarvitse käydä kahta kertaa rokottautumassa, vaan molemmat rokotukset saa yhdellä kertaa. Sillä säästetään myös hoitohenkilökunnan työmäärää.”
Muhonen arvioi rokotusten alkavan Suomessa marraskuussa.
Oikaisu 11.8. kello 11.26: Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että EMA käsittelee rokotteita. Todellisuudessa EMA käsittelee rokotteiden myyntilupia. EMA käsittelee yhtä Suomeen tulevan uuden rokotteen myyntilupaa, aiemmin uutisessa puhuttiin rokotteista monikossa. Rokotteita aletaan tuoda Suomeen vajaan kuukauden sisällä myyntiluvan myöntämisestä ei kuukaudessa. THL suosittelee rokotteita syksyllä ja niitä annetaan influenssarokotusten kanssa. Uutisessa kerrottiin aiemmin, että THL myöntää rokotteita ja niitä jaetaan influenssarokotusten kanssa.
Lähde; HS