Vaihmalan ja Putkistonniemen alueille haikaillaan muun muassa korkeatasoista majoitusta ja lomamökkejä.
Havainnekuva siitä, miltä Lempäälän uudella retkeilyalueella voisi näyttää.
Lempäälä suunnittelee uutta retkeily- ja matkailukohdetta, josta voisi tulla yksi vuoden 2026 asuntomessujen oheiskohteista.
Vaihmalan ja Putkistonniemen alueille haikaillaan muun muassa korkeatasoista majoitusta ja lomamökkejä, leirintäaluetoimintoja, ravintola- ja kahvilatoimintaa, kokous- ja koulutustiloja sekä saunamaailmaa.
Alueet sijaitsevat noin viiden minuutin ajomatkan päässä Lempäälän keskustasta.
Visiot käyvät ilmi hiljattain valmistuneesta maankäytön ja matkailun yleissuunnitelmasta, jota Lempäälän kunnan elinvoimajaosto käsitteli maanantaina, ja se etenee myöhemmin kunnanhallituksen pohdittavaksi.
Kelluvia saunoja
Arkkitehtitoimisto Studio puiston tekemässä yleissuunnitelmassa ja sen havainnekuvissa visioidaan esimerkiksi elämysmajoitusta järvinäköaloineen ja saunamaailmaa, johon tulisi muun muassa kelluvia saunoja.
Suunnitelmassa visioidaan myös majoitusta metsäsviiteissä eli rinteeseen sijoittuvissa, maasta irti nostetuissa huoneistoissa, joista aukeaa näköala puiden lavojen tasalle. Lisäksi alueen ulkoilureittejä kehitettäisiin.
Vaihmalan alueella toimii jo nykyisellään matkailuyrityksiä, kuten hotelli-ravintola Vaihmalan Hovi, ratsastuskoulu Ratsuniitty oy ja Hiisi-Golf oy. Suunnitelmissa on myös ratsastustoiminnan laajentamista.
Lähde: Aamulehti.