Luonnonperintösäätiö on suojellut Suomessa yhteensä 200 aluetta. Tänä vuonna säätiölle on lahjoitettu useita saaria.
Luonnonperintösäätiölle kulunut vuosi on ollut erikoinen. Säätiölle on nimittäin lahjoitettu useita saaria.
– On tullut Muurahaissaarta ja Tattarisaarta. Olemme saaneet myös testamenttilahjoitusten kautta useampia kohteita ympäri Suomen, säätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg kertoo.
Luonnonperintösäätiö on kalastaja Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama säätiö, joka ostaa ja suojelee luontokohteita lahjoitusvaroin.
Nyt Luonnonperintösäätiö on saanut lahjaksi Jussinsaaren Mänttä-Vilppulan Kolhosta.
Saaren on lahjoittanut biologi ja erä- ja luonto-opas Johanan Järvinen, joka osti saaren alunperin vuonna 2017.
– Minulla ei ole omia lapsia. Halusin varmistaa, ettei saareen kajota sen jälkeen, kun minusta aika jättää.
Jussinsaari on pieni, 1 680 neliötä. Sitä ympäröivä Laksi tunnetaan monipuolisena lintujärvenä.
Jatkossa saari on suojeltu lintujen pesintää varten, ja alueella liikkuva retkeilijä näkee suojelualueesta kertovat kyltit.
”Näkee, että saari on turvapaikka usealle lajille”
Pelkästään joulukuun aikana Luonnonperintösäätiö ottaa vastaan kuusi aluelahjoitusta, minkä johdosta se saavuttaa myös kaksi tärkeää rajapyykkiä: säätiö on suojellut nyt yhteensä 200 aluetta yli 5 000 hehtaarin alalta.
Jokaisessa säätiölle tarjotussa kohteessa käydään ensin ja arvioidaan alueen luontoarvot.
Pepe Forsbergin mukaan Jussinsaari on monimuotoinen paikka erityisesti linnustoltaan.
– Näkee, että saari on turvapaikka usealle lajille.
Paikalla viihtyvät muun muassa punasotka, kuikka, sinisorsa ja telkkä sekä useita muita lajeja. Saaresta löytyy myös luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä tekijöitä, kuten suuria lahopuita käpytikalle.
Johanan Järvinen on havainnut saaressa myös muun muassa metsäpäästäisen, sisiliskoja ja viitasammakon.
Hänestä luontokato on hirveä asia. Mitä enemmän tätä maata suojellaan, niin sen parempi, Järvinen sanoo.
– Nyt tuntuu, että kaikki metsät vain hakataan ja pikkulinnut häviävät. Se on todella riipaisevaa. Lähde:Yle