EU on myöntänyt runsaan 1,5 miljoonan euron hanketuen Pohjoisen Lakelandin matkailualueelle. Pohjois-Karjalasta Lieksan Koli, Nurmeksen Bomba ja Joensuu saivat osansa tuesta.
Pohjoiskarjalaiset matkailualueet ovat saaneet merkittäviä hanketukia Euroopan unionilta. Hanketuki on tarkoitettu kansainvälisen matkailun kehittämiseen, ja sen kärkikohteina ovat Lieksan Koli ja Nurmeksen Bomba.
EU on myöntänyt runsaan 1,5 miljoonan euron hanketuen Pohjoisen Lakelandin matkailualueelle. Pohjoinen Lakeland on matkailualue, johon kuuluvat Kolin, Bomban, Tahkon ja Vuokatin matkailualueet. Kehittämistyössä ovat mukana myös Joensuun, Kuopion, Lieksan ja Nurmeksen kaupungit sekä Sotkamon ja Juuan kunnat.
Tuesta 960 000 euroa myönnettiin Kolin matkailualueelle. Päätavoitteena on lisätä matkailualan työpaikkoja ja alueen elinvoimaisuutta. Nurmeksen Bomban alue sai tukea aktiviteettitarjontansa monipuolistamiseen. Myös Joensuu on huomioitu hanketuessa. Maakuntakeskuksen matkailuun liittyviä palveluita aiotaan parantaa.
– Yhdessä koko Pohjoinen Lakeland -verkoston kanssa tulemme parantamaan saavutettavuutta täysin uusin tavoin, jotta alueellemme matkustettaisiin entistä enemmän. Tämän tyylistä yhteistyötä ei ole aikaisemmin alueiden ja matkailukohteiden välillä tehty, kertoo Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen. Lähde:Yle