Turun sisäsaaristossa vuosikymmenet ammattikalastanut Matti Agge ravisteli alkuvuosina verkoistaan potkukelkkoja ja roskia, nyt enemmän limaa ja levää. Hän on nähnyt itämeren muutoksen.
Ammattikalastaja Matti Aggen verkot odottavat vielä muutaman kuukauden veteen päätymistään. Nyt on kalastajan kesäloma. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Kun Paraisilla asuva Matti Agge, 81, alkoi kalastaa ja myydä saalistaan 65 vuotta sitten, Itämeri saattoi yllättää.
Verkoista nousi milloin mitäkin: puutarhakalusteita, romua, potkukelkkoja, puunlatvoja. Itämerta käytettiin ilmaisena kaatopaikkana ja pohjaan upotettiin jäteveden ja roskien lisäksi surutta myös monenlaisia myrkkyjä ja kemikaaleja.
Noista ajoista on Aggen mukaan onneksi menty eteenpäin. Enää verkkojen mukana ei nouse ylimääräistä romua. Myös muoviroskan määrä on Aggen kokemuksen mukaan viime vuosien aikana vähentynyt. Paljon muutakin on vuosikymmenten saatossa tapahtunut.
Tänään torstaina vietetään Itämeripäivää. John Nurmisen säätiön aloittaman juhlapäivän tarkoitus on kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja suojeluun.
Matti Agge kalastaa Saaristomeren sisäosissa, Paraisten sisäsaaristossa. Eläkkeelle jäätyään hän siirtyi sivutoimisen ammattikalastajan toimesta ykkösluokan ammattikalastajaksi, jollaisena toimii yhä edelleen. Hän kalastaa pääosin verkoilla. Verkkoja on meressä syksystä kevääseen noin kilometrin tai puolitoista verran.
Ammattikalastaja Matti Aggen pääasiallinen kulkupeli suojaisassa sisäsaaristossa on pieni avovene, josta käsin hän saa helposti koettua verkot päivittäin. Keskelle venettä hän sijoittaa saavit kalansaalista varten. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Matti Agge on yksi monista, joka haikailee lapsuutensa kirkkaita uimavesiä. Aikaa, jolloin pohjaan asti näki vaivatta ja rakkohauru (rakkolevä) muodosti isoja, puhtaita kasvustoja.
”Mutta hiljalleen vesi alkoi samentua. Sameiden vesien myötä myös kuha löysi näille minun vesilleni, sillä kuha vaatii harmaammat vedet.”
Kuha on nykyisin rannikkokalastaja Aggen pääsaalis.
Sameampia vesiä ylläpitävät muun muassa kaatosateet, jotka etenkin viljelykauden ulkopuolella tuovat pelloilta sakkaa ja ravinteita mereen.
”Paimionlahdesta tulee välillä sellainen ryöppy, joka ylettyy tänne asti, 20 kilometrin päähän. Sieltä tulee ihan sellaista silmin nähtävää, sameaa vettä.”
Itämeren rehevöitymisen myötä myös ruovikot ovat vallanneet alaa vauhdilla. Agge kuvailee, miten hänen nuoruudessaan kaislikkojen kaislat olivat hentoisia ja harvoja. Nyt kauniiden kaislikoiden tilalla on massiivisia ruovikoita.
”Suorastaan sellaisia jämäköitä ja reheviä pusikkoja, joilla on valtavan vahva juuristo. Nämä pusikot etenevät kovalla vauhdilla, kokonaisia saarten välejä on kasvanut umpeen.”
Vahvat ruovikot valtaavat alaa nopeasti ja umpeuttavat jo aiemmin avoimia paikkojakin. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Meri oli tiistaina savisen ruskeaa ja sakeaa, eikä näkyvyyttä ollut juuri pintaa syvemmälle. Sakeus johtui osittain alkuviikon rankoista sateista, sanoo Matti Agge. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
AGGE laskee verkkonsa vesille lokakuussa ja nostaa ylös keväällä. Hän käy kokemassa verkot päivittäin ja putsaa ne siinä samalla veneensä laitoja vasten.
”Nykyisin verkot likastuvat paljon enemmän kuin ennen, se liittyy veden samenemiseen. Verkkoja joutuu puistelemaan ja hakkaamaan ihan kunnolla. Pitää olla sellainen kipakan akan käsiliike ja lyödä verkkoja nopeasti veneen reunaa vastaan.”
Aggen veli, entinen ammattikalastaja hänkin, hakkaa verkkojaan sulkapallomailalla, jotta liman tapainen epäpuhtaus lähtisi niistä pois. Verkkojen putsaus tuo kalastajille ylimääräistä työtä. Verkkojen on kuitenkin tärkeää olla kirkkaat ja puhtaat, sillä lika tekee verkot näkyviksi ja saa kalat välttelemään niitä.
Itämereen on kulkeutunut vuosikymmenten aikana lukuisia tulokaslajeja ja vieraslajeja, joista osa on haitallisia.
Agge kertoo, että jossain vaiheessa verkkoihin takertui runsain määrin liejutaskurapuja. Haitalliseksi vieraslajiksi määriteltyä liejutaskurapua tavattiin Saaristomerellä ensimmäisen kerran vuonna 2009. Sittemmin laji on runsastunut erittäin paljon.
”Eivät ne suuresti vahinkoa tee, mutta ne pitää paloitella, jotta ne saa verkoista pois. Nyt niitä on taas ollut hieman vähemmän kuin aiemmin.”
Luonnossa ja merellä asiat tapahtuvat suhteessa toisiin ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun yksi laji lisääntyy, toinen vähenee. Agge sanoo, että on yksi eläinlaji, joka vaikuttaa paitsi meren ekosysteemiin, myös kalastajien ammattikuntaan ja siten kokonaiseen elinkeinoon ja kulttuuriin.
Se on harmaahylje eli halli.
Matti Aggen sisko Seija Agge kalastaa myös verkoilla. Sisarukset selvittelevät yhdessä Aggen verkkoja. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Hylkeet repivät pyydyksiä, syövät kaloja verkoista ja pelottavat kalaparvia pois. Se on vaikuttanut Aggen mukaan kalastukseen ja kalasaaliiseen enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä.
Esimerkiksi hänellä haukisaaliit ovat hylkeiden vuoksi romahtaneet kymmeneen prosenttiin entisestä, madesaaliit viiteen prosenttiin.
”Maaliskuussa 2019 huomasin, että verkoissa alkoi olla haukia, joiden vatsat oli purtu auki. Hylje haukkasi kaloista vain mädin ja vähän sisäelimiä. Tämän jälkeen haukisaalis on romahtanut.”
Hylje oli aiheuttanut huolta jo aiemmin. Ensin se ajoi kuhaparvet kaislikoiden ja ruovikoiden suojiin, jonne hylje ei mennyt. Siellä toinen haitallinen vieraslaji, kaislojen merenpinnan alapuolisiin osiin tiukasti kiinnittynyt merirokko vaurioitti kuhia.
”Aiemmin niiden kuonot olivat sileät ja kiiltävät, mutta hylkeiden tulon jälkeen kuhien kuonot ovat merirokkojen raapimat ja kuluneet.”
Agge sanoo, että hänen uransa olisi loppunut, jos hän ei olisi 15 vuotta sitten lähtenyt evakkoon omilta kalavesiltään ja ottanut kalavesiä Paraisten keskustan edustalta. Siellä tehtaiden kolina ja kova liikenne piti hylkeet pois pyydyksistä.
”Mutta kyllä minua silloin masensi lähteä omilta vesiltä. Olin kuitenkin nähnyt sen hyvän ajan, kun hylkeistä ei ollut ongelmia.”
Agge sanoo, että kalastajapiireissä hylkeiden runsastuminen ja oman ammatin harjoittamisen hankaloituminen on ottanut koville.
”Siinä on kaikki tunteet käytössä. On paljon kiukkua ja masennustakin. Osa on tämän vuoksi saattanut alkoholisoituakin. Ei ole ollut tulevaisuuden näkymää. Itsekin sanon nuorille kalastajille, että älkää heti investoiko isosti, kokeilkaa ensin pienellä panostuksella. Ei tule sitten isoa pettymystä.”
Yksi verkko maksaa 80 euroa, sanoo Matti Agge. Hänen mukaansa on iso riesa, jos hylkeet pääsevät repimään verkkoihin isoja reikiä. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Itämeressä on ollut harmaahylkeitä jo kauan ja ne ovat ennenkin aiheuttaneet kalastajille harmaita hiuksia. Agge muistelee itäisen Suomenlahden Koiviston saarella asunutta isoisäänsä, joka vuonna 1908 oli kylänvanhimpana laiturilla vastaanottamassa metsästysretkelle saapunutta Venäjän keisaria.
”Keisari kyseli, miten elinkeinot sujuvat ja miten saaressa pärjätään. Isoisäni vastasi, että muuten menee hyvin, mutta kalastajilla on hyljeongelma.”
Samalla reissullaan keisari sai kuulla kalastajien hyljehuolesta myös muilta. Vuotta myöhemmin, 1909, keisari asetti hylkeille tapporahan, jolla hyljekantoja säädeltiin.
Hyljettä on vuosien aikana metsästetty myös liikaa ja ympäristömyrkytkin ovat vaikuttaneet kannan kokoon. Kannanhoitorahasta luovuttiin vuonna 1976, jolloin hyljekanta oli vähäinen. Nyt se on taas voimissaan.
Jos pehmeät ja hylkeelle helpot kalat ovatkin Aggen mukaan vähentyneet, muun muassa ahven on jopa lisääntynyt miehen kalavesillä.
”Olisiko niin, että siinä on niin paljon piikkejä, ettei hylje siksi välitä siitä.”
Huonompaan suuntaan on Itämeren kunto mennyt, sanoo kalastaja Matti Agge. Kuva: Jonna Rönkä/ HS.
Matti Agge sanoo, että omiin kokemuksiinsa pohjaten kalastajana hän voi sanoa, että Itämeri ja koko Saaristomeri on nyt paljon saastuneempi ja rehevämpi merialue kuin vielä vuosikymmeniä sitten.
”En sen paremmin osaa sitä luokitella. Mutta huonompaan suuntaan ollaan koko ajan menty, valitettavasti.”
Siitä Agge on vakuuttunut, että kalastus itsessään parantaa Itämeren tilaa selvästi.
”Se on kustannustehokkain ja tehokkain tapa parantaa meren tilaa. Ammattikalastus poistaa pelkästään Saaristomereltä vuosittain sata tonnia fosforia. Kun maalla tehdään toimenpiteitä, levitetään kipsiä tai kalkkia, niin tuleehan se kalliiksi.”
Lähde: HS.
