Jää on melkoista bisnestä pohjoisessa: Rovaniemellä myydään 500 euron öitä jäisessä lumihotellissa

2500 kg. Arctic Snow -yritys käyttää valtavia jäälohkareita jää- ja lumiteemapuistoissaan.
Kuva : Markus Torvinen 

 

Lumilinnanvaltikka siirtyi tänä talvena Kemistä Lappiin

ROVANIEMI

Suomen lumilinnavaltikka siirtyi tänä talvena Kemistä Lappiin.

Kemiin ei tällä kertaa rakenneta suurta lumilinnaa lumihotelleineen, vaan sellaiset ovat nyt Rovaniemen Lehtojärvellä (Arctic Snow Hotel) ja Kittilän Lainiossa (Snow Village).

Molemmissa lumirakennuksissa on pinta-alaa noin 3 000 neliötä. Molempien linnojen rakentamiseen käytettiin noin 30 000 kuutiota lunta, josta osa on edellistalven lunta. Molemmat aukesivat yleisölle joulun alla.

Rovaniemen linnassa on ravintola ja 20 lumisviittiä. Yö sviitissä maksaa noin 500 euroa.

Kittilän perinteikkäästä lumihotellista vastaa Lapland Hotels -ketju, ja lumisviittejä siellä on 12.

Hotelli on tunnettu lumiveistoksistaan. Viime vuonna Kittilän lumilinnassa kirjattiin noin 80 000 matkailijaa. Lumilinnaan tutustuminen maksaa aikuiselle 23 euroa ja lapselle 11 euroa.

Kittilän lumilinnan rakentaminen on kallista puuhaa, kertoo Lapland Hotels -ketjun omistaja Pertti Yliniemi Muoniosta.

”Se maksaa vähintään 100 000 euroa, kun mukaan lasketaan jääveistosten tekeminen.”

Jääsynergiaa

Rovaniemellä linnaa oli tänä talvena rakentamassa 50 työntekijää. Samalla siellä varastoitiin lunta ja jäätä pakastuskontteihin kesän yli alkavaa seuraavaa sesonkia varten.

”Lumilinnan ja veistosten rakentaminen kannattaa, vaikka ne sulavat viimeistään huhtikuussa”, kertoo Arctic Snow -hotellin yrittäjä Ville Haavikko.

Yritys tekee monenlaista jäästä.

”Olemme investoineet koneisiin sekä lumen ja jään varastoimiseen noin kolme miljoonaa euroa. Sahaamme keväällä noin metrin paksuiset jääkuutiot Lehtojärvestä. Ne säilötään kesän yli suuressa pakastamossa”, Haavikko sanoo.

Jäätä. Arctic Snow on investoinut lumen ja jään tekoon ja sen säilömiseen noin kolme miljoonaa euroa. Ville Haavikko esittelee pakastevarastoa, jossa säilytetään jokijäätä kesän yli.  
Kuva : Markus Torvinen 

Hän katsoo, kun Jari-Matti Tapio siirtää pakastamosta trukilla 2 500 kilon painoista jäälohkaretta, joka kuljetetaan rekalla napapiirin Lumiukkopuistoon. Haavikot ostivat maksullisen teemapuiston pari vuotta sitten.

Lohkareista veistetään jääveistoksia. Kyydissä on myös valmiita jääistuimia. Jääpilareita käytetään myös lumilinnan tukirakenteissa.

”Se on jääsynergiaa. Myymme jäätä myös muille matkailuyrityksille”, Haavikko kertoo.

Jää vahvistuu Lehtojärvessä talven aikana noin metrin paksuiseksi, kun jään puhdistaa säännöllisesti lumesta.

Yrityksellä on myös jäinen baari Rovaniemellä.

Rahoitusalalla työskentelevä brittituristi Tom Haslehurst Manchesterista naukkailee jäästä tehdystä lasista juomaa Arctic Snow’n jääbaarissa.

”Joulupukin lisäksi lumi ja jää ovat seikkoja, miksi tulimme Lappiin”, Hastlehurst sanoo ja katselee, kun hänen lapsensa laskevat pulkalla lumesta jäädytettyä liukumäkeä.

Jäälasi. Brittituristi Tom Haslehurst Manchesterista naukkailee jäälasista juomaa Arctic Snow Hotel ketjun jääbaarissa.Kuva : Markus Torvinen 

Kemi säästää

Kemiin on joka vuodesta 1996 asti rakennettu lumilinna joka talvi, mutta täksi talveksi sellaista ei rakenneta. Syynä on linnan kalleus sekä asiakkaiden toiveiden muuttuminen, kertoo Kemin Matkailu Oy:n kaupallinen johtaja Jussi Kovanen.

”Sen sijaan rakensimme aktiivisen talvipuiston, jossa voi seikkailla lumilabyrintissä, laskea tuubimäkeä ja liukurimäkeä”, Kovanen kertoo.

Jääveistoksia voi käydä katsomassa Kemin ”sisälumilinnassa”, joka on läpi vuoden auki oleva pakastehuone.Lähde:KL